— Hassua etten muistanut koko syntymäpäivää. Eiköhän jo leikata kakkua. Minä en muusta väiltäkään, sanoi Tom. Hänellä ei tosin ollut vähääkään ruokahalua, mutta hän halusi tehdä oikeutta kakulle, vaikka sitten joutuisi oman kiitollisuutensa uhriksi.
— Toivotaan, etteivät rusinat ole kaikki pohjalla, sanoi Polly noustessaan toisten pyynnöstä leikkaamaan kakkua.
— Minähän olen jo haukannut niitä pinnalta, vastasi Tom katsellen leikkaamista niin tarkkaan kuin olisi todellakin uskonut ennustukseen.
Polly leikkasi huolellisesti viipaleen toisensa perästä ja jokainen niistä oli kiinteä ja täynnä rusinoita. Erityisen ison viipaleen hän nosti eräälle isoäidin hienoista pikku lautasista, lisäsi kukat koristeeksi ja ojensi lautasen Tomille silmissään paljon puhuva katse. Sillä huomattuaan Tomin muistavan hänen saarnansa Polly oli mielissään, kun hänen vertauksensa ainakin yhdessä kohdin oli löytänyt vastakaikua. Kasvot loistaen Tom tarttui lautaseen, ja tutkittuaan tarkkaan kakunpalasen, hän vilkaisi toisiin ja sanoi keventyneenä:
— Täynnä rusinoita. Hauska että minullakin oli osuutta siihen, mutta Pollylle kaikki kunnia ja hänelle kuuluvat kukat. Ja kääntyen Pollyn puoleen Tom asetti ruusut tämän hiuksiin, kohteliaasti kylläkin, mutta varsin taitamattomasti, sillä oka pisti Pollya päähän, lehdet kutittivat hänen korvaansa ja koko kukka oli ylösalaisin.
Fan nauroi Tomin kömpelyyttä, mutta Polly ei antanut koskea kukkaan, ja kaikki kävivät halukkaasti kakun kimppuun. Pöydässä juteltiin ja naurettiin, ja tunnelma oli juuri ylimmillään, kun Tomille tuotiin kaksi kirjettä. Hän vilkaisi niihin ja vetäytyi äkkiä loukkoonsa jättäen Maudin kihelmöimään uteliaisuudesta ja isot tytöt kiihtymyksen valtaan, sillä Fan luuli tuntevansa käsialasta toisen ja Polly toisen kirjeen lähettäjän.
Kului puolisen tuntia ja vielä toinen mokoma, mutta Tomia ei näkynyt. Herra Shaw lähti ulos, rouva Shaw vetäytyi huoneeseensa Maudin saattamana, ja molemmat tytöt jäivät miettimään, oliko ehkä tapahtunut jotain kauheaa. Äkkiä kuului huuto: — Polly! ja tämä hypähti tuoliltaan kuin salaman iskusta.
— Juokse kiireesti! Minä ihan sairastun uteliaisuudesta ellen saa pian tietää mikä hänellä on, hoputti Fan.
— Sitten on parasta, että sinä menet, aloitti Polly, joka malttamattomana halusi noudattaa kutsua, vaikka häntä samalla vähän ujostutti.
— Ei hän minua tahdo; sitä paitsi en saisi sanaa suustani, jos se kirje on Sydneyltä, sanoi Fanny ja työnsi ystävänsä kiireesti ovea kohti.