— Minä en ole koskaan pitänyt koko jutusta. Taisin vähän hävetäkin. Mutta kun hän eilisiltana puhui taas siitä, näin asian uudessa valossa ja tajusin, miksi isä osasi suhtautua niin rauhallisesti tappioonkin ja olla tyytyväinen vaatimattomaan paikkaansa. Se on taas vain alkua, hän sanoo; ja raivattuaan jo kerran tiensä hän tuntee pystyvänsä siihen toistekin. Minä sanon sinulle, Polly, että sellainen itseluottamus, tahdonlujuus ja rohkeus hänen ikäisessään miehessä saa minut kunnioittamaan isäukkoa ja pitämään hänestä entistä enemmän.

— Oikein hauska kuulla sinun puhuvan noin. Väliin minusta tuntui, ettet oikein arvostanut isääsi, eikä hänkään liioin tainnut tietää, miten paljon sinussa sentään on miestä.

— No nythän se vasta on ilmennytkin, sanoi Tom nauraen, mutta hänestä näytti jo uhoavan täysi-ikäisyyden tuomaa arvokkuutta. — Eikö olekin omituista, että ihmiset elävät niin kauan yhdessä, mutta oppivat tuntemaan toisensa vasta kun jotakin mullistavaa sattuu. Ehkä nämä vastoinkäymiset annettiin minulle, jotta tutustuisin omaan isääni.

— Sanoissasi on järkeä, sanoi Polly hymyillen tyytyväisenä, kun huomasi koettelemusten vaikuttavan Tomiin edullisemmin kuin monivuotiset myötäkäymiset.

Molemmat istuivat hetken ääneti, Polly isossa tuolissa katsellen Tomia uudella arvonannolla, Tom jakkaralla hänen jalkojensa juuressa repien rypistynyttä kirjettä, jonka hän ajatuksissaan oli ottanut lattialta.

— Etkö yhtään hämmästynyt Trixin kirjeestä? hän kysyi, kun pienet valkoiset paperipalaset lentelivät hänen käsistään.

— En.

— Mutta minä hämmästyin, sillä heti kun onnettomuus kohtasi meitä, tarjosin Trixille vapautta. Mutta silloin hän ei halunnut purkaa kihlausta, jatkoi Tom aivan kuin alkuun päästyään olisi halunnut selvittää asiat perin pohjin.

— Se kyllä hämmästytti minua, sanoi Polly.

— Niin minuakin, sillä Fan väitti aina, että Trixiä kiinnostivat vain rahat. Hänen ensimmäinen vastauksensa tuntui hyvältä, koska en odottanut häneltä sellaista, eikä mikään liikuta miestä enemmän kuin nainen, joka seisoo hänen rinnallaan myötä- ja vastoinkäymisissä.