— Hänestä ei ilmeisesti ollut siihen.
— Fan oli oikeassa. Trix vain odotti nähdäkseen, miten huonosti meidän asiamme olivat tai ehkä hänen äitinsä onkin tämän takana. Hän on kylmin, kovin ja turhamaisin olento, jonka olen eläissäni nähnyt, ja Trixin on pakko totella. Hän selviytyy kirjelipussaan hyvin näppärästi asiasta, koska "ei halua tulla taakaksi, vaan mieluummin luopuu toiveistaan ja jää ikuisesti minun lämpimäksi ystäväkseni". Tosiasia on kuitenkin se, että rikas Tom Shaw oli jonkin arvoinen, mutta köyhä Tom Shaw on vain tiellä ja saa painua hiiteen mahdollisimman nopeasti.
— Mutta hänpä ei niin vain painukaan! napautti Polly, sillä hän oli palavan kiukkuinen Trixille, vaikka siunasikin mielessään, kun tämä oli vapauttanut orjansa.
— Vaikka vähältä pitikin, mutisi Tom itsekseen. Sitten hän lisäsi ääneen niin tyynen alistuneesti, että Polly tiesi varmasti hänen sydämensä kestävän murtumatta purkautuneen kihlauksen:
— Onnettomuus ei tule koskaan yksin, mutta kun on jo maahan lyöty, pari lisäiskua ei tunnu enää missään. Ensimmäinen lyönti se aina pahimmin kirvelee.
— Hauskaa, että kestit viimeisen iskun niin hyvin. Pollyn ääni kuulosti tahattomasti hiukan ivalliselta. Tom punastui ja näytti vähän aikaa loukkaantuneelta, sitten hän tuntui tointuvan, kohautti hartioitaan ja sanoi suorasukaiseen tapaansa:
— Totta puhuakseni se ei ollut mikään kova isku. Minusta oli jo jonkin aikaa tuntunut, ettemme sovi toisillemme ja että olisi ehkä viisainta lopettaa kihlaus lyhyeen. Mutta koska Trix ei tehnyt tai halunnut tehdä aloitetta, en minä voinut syödä sanaani ja jättää häntä soittamaan taas lehdellä, niin että tässä sitä nyt ollaan. En kanna hänelle kaunaa, vaan toivon totisesti, että hän ensi kerralla onnistuu paremmin eikä enää pety.
— Käyttäydyit hienosti, aivan Sydneyn tapaan, sanoi Polly hämillään ja toivoi voivansa piiloutua myssyn tai silmälasien taa, jos hänen kerran oli näyteltävä tämän luottavaisen nuoren miehen isoäitiä.
— Sydneyn ei tarvinne pelätä haaksirikkoa, huomautti Tom ja nousi seisomaan, aivan kuin jakkara ei olisi enää tuntunutkaan mukavalta.
— Toivottavasti ei, mutisi Polly ihmetellen mikä Tomille tuli.