— Hän ansaitsee parhaan osan, ja taivas sen hänelle suokoon, lisäsi
Tom kohentaen rajusti takkatulta.
Polly ei vastannut, koska pelkäsi sanovansa liikaa. Hän arvasi, ettei Fan ollut uskoutunut Tomille ja suojeli sen vuoksi ystävänsä sydänsalaisuutta yhtä visusti kuin omaansa.
— Kirjoitathan huomenna Nedille? Järjestäköön minulle mitä tahansa, kunhan vain pääsen pois täältä, sanoi Tom heittäen hiilihangon kädestään ja käännähti päättäväisesti, vaikka Polly ei sitä huomannut sormeillessaan syliinsä pudonnutta ruusua.
— Kirjoitan jo tänä iltana. Haluatko että kerron tytöille Trixistä ja Sydneystä? hän kysyi noustessaan.
— Kerro. En tiedä kuinka oikein kiittäisin sinua kaikesta mitä olet tehnyt puolestani! sanoi Tom ojentaen kätensä, ja Pollyn mielestä hän oli liiankin kiitollisen näköinen niin vähäisestä avusta.
Pollyn ojentaessa kätensä ja katsoessa Tomiin luottavasti kiitollisuus tuntui nousevan tämän päähän, sillä ilman edellä käypää varoitusta Tom kumartui ja suuteli häntä. Polly hämmästyi niin kovasti, että Tom tointui heti ja pyyteli anteeksi.
— Ethän pahastunut — en mahtanut sille mitään — isoäiti sai minulta aina suukon syntymäpäivänäni.
Polly pakeni yläkertaan ja unohti tyystin Fanin istuessaan pimeässä kasvot käsien varassa; hän ihmetteli miksei ollut vihaisempi ja päätti vastedes olla näyttelemättä ihanaa, mutta vaarallista isoäidin osaa.
18