Polly kirjoitteli ahkerasti, Ned vastasi tyydyttävästi ja pitkän kirjeenvaihdon, puhumisen ja pohdiskelun jälkeen päätettiin, että Tom lähtee länteen.
Perheen naisväki tietysti vaikeroi, mutta kaikki myönsivät kuitenkin, että tämä askel oli hyväksi Tomille. He huokailivat ja ompelivat ja liittivät loistavia tulevaisuudenhaaveita hänen uusiin nenäliinoihinsa pakatessaan niitä matka-arkkuun ja iloitsivat siitä, että tie oli hänelle avoinna, vaikka samalla kostuttivatkin kyynelillään hänen saappaitaan. Sydney auttoi Tomia loppuun saakka kuin konsanaan veli, kuten Tom sanoi Fanin suureksi tyytyväisyydeksi. Will luovutti mielellään Tomille sen työpaikan, jonka Ned oli alunperin varannut hänelle, tosin Nedin pettymykseksi, koska tämä oli hartaasti toivonut luokseen veljeä.
Onneksi välttämättömissä matkavalmisteluissa oli niin paljon puuhaa, ettei kenellekään jäänyt aikaa sydämenasioille. Ja nämä neljä nuorta olivat touhutessaan niin vakaan järkeviä kuin heillä ei olisi lainkaan ollut hellempiä tunteita toisiaan kohtaan. Mutta vaitiolosta, työstä ja kiireestä huolimatta he oppivat tänä lyhyenä aikana tuntemaan toisensa paremmin kuin kaikkina menneinä vuosina, sillä jokaisen paras minä oli herännyt ja toiminnassa. Ja pieni talo aivan tulvi rakkautta ja ystävyyttä, uhrautuvaisuutta ja innostusta, samaan aikaan kun ulkopuolinen maailma oli täynnä päivänpaistetta ja kevään taikaa. Valitettavasti loppu tuli vain kovin pian, sillä aika riensi nopeasti jättäen jälkeensä selkiytyneen ilmapiirin, vaikkakaan nuoret eivät sitä silloin huomanneet, koska ero hämärsi heidän katseensa.
Tom oli matkustanut länteen, Polly palannut kesäksi kotiinsa, Maud lähetetty rannikolle Bellen kanssa ja Fan jäänyt yksin kamppailemaan talousaskareiden ja sydänsurujen kanssa. Vain kaksi asiaa auttoi häntä kestämään kaupungissa kesäajan; Sydney kävi usein hänen luonaan ennen lomansa alkua, ja vilkas kirjeenvaihto Pollyn kanssa auttoi päiviä kulumaan. Tom kirjoitti äidilleen kerran viikossa. Mutta hänen kirjeensä olivat lyhyitä ja asiallisia, sillä miesten tapaan hän ei koskaan kertonut hauskoista pikku tapahtumista, joita naiset mieluimmin kuulevat. Fan ilmoitti Pollylle vähäiset uutisensa, Polly puolestaan lähetti Nedin kirjeistä ne kohdat, jotka koskivat Tomia. Yhdistettyään näin kahdet tiedonannot toisiinsa he olivat täysin varmoja, että Tom voi hyvin, oli hyvällä tuulella, kovassa työssä ja lujasti päättänyt raivata itselleen tien vastuksien uhallakin.
Polly vietti hiljaisen kesän kotonaan, lepäili ja valmistautui uusin ruumiin ja sielun voimin talven aherrukseen, sillä syksyllä hän ryhtyisi taas antamaan soittotunteja oppilaittensa tyydytykseksi ja ystävien suureksi iloksi. Kirjeissään hän ei ollut juuri puhunut itsestään, niinpä Fan huudahtikin huolestuneena nähtyään hänet ensimmäisen kerran:
— Polly kulta! Oletko ollut sairaana kertomatta siitä sanallakaan!
— En, olen vain väsynyt. Minulla oli viime aikoina paljon työtä ja tämä kurja ilma tekee minut vähän kalpeaksi. Kyllä minä tästä taas virkistyn, kunhan pääsen käsiksi työhön, vastasi Polly riisuessaan päällysvaatteita.
— Sinä et ole lainkaan entiselläsi; mitä sinulle on oikein tapahtunut? tiukkasi Fan huolissaan muutoksesta, jota ei edes osannut määritellä.
Polly ei näyttänyt sairaalta, vaikka posket olivatkin entistä laihemmat ja kalpeammat. Mutta hän näytti vaisulta ja silmissä oli niin väsynyt katse, että Fania aivan riipaisi.
— Ei minulla ole mitään hätää, ja pian näetkin sen kunhan pääsen päiväjärjestykseen. On oikein hauskaa nähdä sinut noin terveenä ja tyytyväisenä. Ovatko asiat sujuneet hyvin? kysyi Polly ja alkoi uutterasti harjata hiuksiaan.