— Mieluummin autan sinua kuin istun toimettomana ja annan sinun raataa yksinäsi. Isä ja äitikin alkoivat sillä tavoin, ja he olivat hyvin onnellisia, vaikka olivatkin köyhiä ja saivat kovasti uurastaa.
— Sitten perustamme oman kodin vuoden kuluttua, sillä minun on sentään saatava enemmän palkkaa, ennen kuin vien sinut hyvästä kodistasi. Voi, Polly, olisipa minulla edes puolet tuhlaamistani rahoista, jotta voisin järjestää sinulle nyt hyvät päivät.
— En minä niistä välitä. Tyydyn mieluummin vähempään, kun se vain on sinun ansaitsemaasi, sanoi Polly, kun Tom iski tyytymättömänä polveensa.
— Se oli sinulle luonteenomainen vastaus, enkä aio tuhlata sanoja itsesyytöksiin, kun kerran olin sellainen hölmö. Nyt uljas tyttöseni, me ponnistelemme yhdessä, ja sinä saat vielä kerran olla ylpeä miehestäsi, vaikka hän onkin vain 'Tom Shaw-parka'.
Siitä Polly oli yhtä varma kuin jos oraakkeli olisi ennustanut sen. Eikä hän pettynytkään, sillä hänen rakastava sydämensä, joka oli aina tajunnut Tomin hyvät ominaisuudet ja koettanut kehittää niitä, sai luottamuksestaan palkaksi runsaasti onnea tulevien vuosien aikana.
— Minä tiedän, että sinä onnistut, hän sanoi luottavasti, sillä miehen paras onnistumisen tae on siinä, että hän työskentelee määrätietoisesti päämääränsä hyväksi.
— Eräs seikka on vielä tärkeämpi, vastasi Tom ja käänsi Pollyn kasvot niin, että saattoi nähdä oman haltioitumisensa hänen silmistään.
— Mikä, kultaseni?
— Hyvä vaimo, joka rakastaa ja tukee häntä koko elämän ajan.
Sellainen kuin sinä tulet minulle olemaan.
— Vaikka hän onkin vanhanaikainen, kuiskasi Polly ja katsoi kyynelten kirkastamin silmin nuoreen mieheen, joka avoimesti uskalsi kiittää rakkautta ja työntekoa — näitä kauniita, jo Eedenin ensimmäistä paria kannustaneita voimia — Pollyn väläyttämästä todellisesta onnesta, jota saisi kokea tämän rinnalla.