— Minä en käsitä, miten voit olla niin ihastunut ulkona juoksentelemiseen näin kylmällä ilmalla, sanoi Fan haukotellen ja vilusta väristen.
— Ehkä sinäkin olisit, jos yrittäisit, sanoi Polly nauraen ja vilkaisi Tomiin.
— Kävelitkö yksinäsi, kultaseni? kysyi isoäiti taputtaen vieressään helottavaa poskea.
— Kävelin, mutta sitten tapasin Tomin ja tulimme yhdessä kotiin, sanoi Polly ja hänen silmänsä välähtivät, jolloin Tomilta meni keitto väärään kurkkuun.
— Tom, poistu pöydästä! komensi herra Shaw, kun hänen parantumaton poikansa alkoi kakistella lautasliinan takana.
— Voi, älkää ajako häntä pois. Minä narrasin hänet nauramaan, sanoi
Polly surkeana.
— Sanoitko jotain hauskaa? kysyi Fan lopultakin heräten.
— Minun mielestäni sinun ei pitäisi najjata häntä naujamaan, kun hän aina najjaa sinut itkemään, huomautti Maud, joka oli juuri tullut huoneeseen.
— Mitä sinä tänään olet puuhaillut, herraseni? tiedusteli herra Shaw, kun Tom punaisena ja juhlallisena palasi lyhyeltä karkotusmatkaltaan.
— Olin vain laskemassa mäkeä, hän sanoi ärtyisästi, sillä isä ripitti häntä aina, mutta antoi tyttöjen kyllä tehdä mitä ikinä halusivat.