— Entä jos ratkoisit vaatteet sen päältä; minä näytän sitten miten uusia tehdään. Sen jälkeen voit pukea ja riisua Klaaran niin usein kuin haluat.
— Minä alan heti. Leikkaaminen on kauhean hauskaa, sanoi Maud kasvot kirkastuen.
Majoituttuaan tyhjään ruokailuhuoneeseen tytöt ryhtyivät heti työhön, ja kun Fan keksi heidät, Maud nauroi täyttä kurkkua Klaara-raukalleen, jolta oli riisuttu hienoudet ja joka oli tekemässä kuperkeikkoja vallattoman emäntänsä käsissä.
— Eikö sinua hävetä leikkiä vielä nukeilla, Polly. Minä en ole koskenut niihin enää aikoihin, sanoi Fan katsellen heitä ylimielisesti.
— Ei hävetä, sillä Maud on siitä mielissään ja sitä paitsi ilahdutan samalla Kitty-sisartani, ja eiköhän ompeleminen ole hyödyllisempää kuin itsensä pynttääminen ja joutavat kirjat. Ja Polly jatkoi ompelemistaan päättäväisen näköisenä, sillä hänellä ja Fannyllä oli ollut pieni kiista; Polly ei näet ollut antanut ystävänsä kammata tukkaansa 'muiden ihmisten tapaan' eikä pistää reikiä korvalehtiinsä.
— Älä ole vihainen, Polly, keksitään jotain hauskaa, sillä tänään on ollut kauhean ikävä päivä, sanoi Fanny sovintoa havitellen, sillä päivä olisi kaksin kerroin ikävämpi ilman Pollyn seuraa.
— En voi. Minulla on kiire.
— Sinulla on aina kiire. En ole ikinä nähnyt yhtä ahkeraa tyttöä. Kuinka sinä aina keksitkin tekemistä? kysyi Fanny katsellen kiinnostuneena pientä punaista villamekkoa, jota Polly parhaillaan puki nuken ylle.
— Se on helppoa. Mutta kyllä minustakin on joskus hauskaa laiskotella, maata vain sohvalla lukemassa tai olla mitään ajattelematta. Laitanko valkoisen musliiniesiliinan vai mustan silkkisen? lisäsi Polly silmäillen tyytyväisenä työtään.
— Musliinisen, jossa on taskut ja sievät siniset nauhat. Odotahan, niin näytän. Ja unohtaen nukkien halveksuntansa Fanny istuutui ja oli kohta yhtä ahkerassa työssä kuin toisetkin.