— Katsotaan piirustuksia. Ei se mitään tee, sanoi Tom.
— Vilkaistaan vain pikkuisen, vastasi Fan, ja samassa he jo olivat nauramassa lystikkäälle piirrokselle, joka esitti Tomia makaamassa katuojassa, iso koira vierellään haukkumassa ja polkupyörä matkan päässä. Kuva oli varsin kömpelösti tehty, mutta niin lystikäs, että se osoitti Pollyn huomaavan asioiden naurettavat puolet. Muutamaa lehteä myöhemmin oli pilapiirros Fannysta ja Frank-herrasta, sitten isoäiti huolellisesti tehtynä, Tom lausumassa runoaan, herra Shaw ja Polly puistossa, Maud, jota Katy kantaa nukkumaan, ja sitten kaikki koulutytöt, joiden naurettavia piirteitä säälimätön käsi oli korostanut.
— Mokomakin veijari, joka ivaa meitä selän takana, sanoi Fan ärtyneenä, kun huomasi Pollyn kaikessa hiljaisuudessa kostaneen hänen ja hänen ystäviensä ylenkatseen.
— Hän piirtää hyvin, sanoi Tom tarkastellen arvostelevasti hauskan näköisen pojan kuvaa, jonka ympärille Polly oli piirtänyt auringon säteet ja kirjoittanut alle "Rakas Jimmy".
— Et ihailisi häntä, jos tietäisit mitä hän kirjoittaa sinusta, sanoi Fan, jonka katse oli eksynyt vastapäisen sivun riveille ja viipynyt siellä niin kauan, että hän oli ennättänyt lukea jotain, joka kiihotti hänen uteliaisuuttaan.
— Mitä sitten? kysyi Tom unohtaen hetkessä ylevät päätöksensä.
— Hän sanoo tässä: "Minä koetan pitää Tomista, ja kun hän on hyvällä päällä, tulemme mainiosti toimeen keskenämme. Mutta sitä ei kestä kauan. Hän suuttuu helposti ja on ynseä isälleen ja äidilleen ja kiusaa meitä tyttöjä ja on niin kauhea, että minä melkein vihaan häntä. Se on kyllä väärin, mutta en voi sille mitään." — Mitäs tästä pidät? kysyi Fanny.
— Lue eteenpäin, neitiseni, niin näet, mitä hän sanoo sinusta, sinkautti Tom, joka oli lukenut eteenpäin.
— Minustako? Ja Fan jatkoi hätäisesti lukemistaan. "Fanin kanssa voimme tuskin enää tulla ystäviksi, sillä hän valehteli isälleen eikä anna anteeksi sitä, etten minä valehdellut. Luulin häntä hienoksi tytöksi, mutta enpä tiedä. Jos hän olisi samanlainen kuin silloin, kun näin hänet ensimmäisen kerran, niin pitäisin hänestä yhä, mutta hän ei ole kiltti minulle, ja vaikka hän puhuukin kohteliaisuudesta, ei ole kohteliasta kohdella toveriaan sillä tavoin kuin hän. Hän pitää minua kummallisena ja maalaisena ja kyllähän minä sellainen olenkin; mutta minä en nauraisi kenenkään köyhän tytön vaatteille enkä syrjisi häntä, vaikkei hän käyttäytyisi aivan samoin kuin kaikki toiset tytöt täällä. Hän naureskelee minulle enkä minä enää voi pitää hänestä. Lähtisinkin kotiin, ellei se näyttäisi kiittämättömältä herra Shaw'ta ja isoäitiä kohtaan, ja heitä minä rakastan sydämestäni."
— Siitä sait, Fan. Sulje nyt kirja ja tule pois, sanoi Tom nauttien suunnattomasti tästä laitahyökkäyksestä vaikka toisaalta tunsikin syyllisyyttä sen verran kuin yleensä kykeni.