— Totta kai. No niin, tässä on toinen, jonka nykyaikainen tyttö on kirjoittanut ensi käynnistään Lontoossa. Tämä miellyttää sinua enemmän, Fan. Ja isoäiti luki Annen pienen kuvauksen vastakohdaksi Lontoon elämästä kirjeen, jonka muuan ystävä oli lähettänyt hänelle kauan aikaa sitten:
"Rakkahin Constance.
Kolmen kuukauden ahkeran huvittelun jälkeen nipistän sen verran aikaa, että voin kertoa sinulle, miten paljon olen nauttinut ensi käynnistäni Lontoossa. Ulkomailla kasvaneena minusta tuntui aluksi kuin olisin tullut vieraaseen kaupunkiin. Savu, lika ja melu olivat ensin hyvin epämiellyttäviä, mutta pian totuin niihin, ja nyt kaikki tuntuu minusta kerrassaan ihastuttavalta.
Me heittäydyimme heti huvituksiin eikä minulla ole ollut aikaa ajatella muuta. Nyt on paras huvittelukausi, ja jokainen hetki on varattu tanssiaisiin, konsertteihin, teattereihin, juhliin tai kirkossakäyntiin taikka niihin pukeutumiseen. Me käymme iltaisin usein kaksissa tai kolmissa eri kutsuissa, ja harvoin joudumme kotiin ennen aamua, emmekä liioin nouse seuraavana aamuna ennen puoltapäivää. Meille jääkin varsin vähän aikaa ajeluihin, ostoksilla käynteihin ja vierailuihin ennen päivällistä, joka on kahdeksalta, ja sitten alkavat taas iltahuvit.
Eilen illalla näin lady Russellin tanssiaisissa Walesin prinssin ja tanssin hänen kanssaan. Hän on alkanut lihoa ja näyttää elostelijalta. Olin pettynyt hänen ulkonäköönsä ja keskustelutaitoonsa; häntä ei olisi ikinä uskonut prinssiksi. Minut esitettiin myös eräälle komealle amerikkalaiselle herrasmiehelle. Olin ihastunut häneen ja hämmästyin kuullessani, että viime vuonna ihailemamme runot olivat hänen kirjoittamiaan. Hän on rikkaan räätälin poika. Ihmeellistä joukkoa nuo amerikkalaiset rahoineen, kykyineen ja itsenäisyyksineen!
Voi hyvä ystävä! Etten vain unohtaisi kertoa ensimmäisen huvikauteni merkkitapausta. Minut esitellään hovissa! Arvaat kai, että olen uponnut kokonaan juhlavalmisteluihin. Äiti on päättänyt, että minun on tuotettava hänelle kunniaa, ja kaksi viimeistä viikkoa meiltä on mennyt ajellessa ompelijalta räätälille ja myymälöistä jalokivikauppoihin. Minulle tehdään valkoinen silkkipuku, jossa on sulkatöyhtöjä, helmiä ja ruusuja. Se maksaa sata puntaa tai enemmänkin ja on hyvin komea.
Serkkuni ja ystäväni aivan syytämällä syytävät minulle ihania tavaroita, ja sinun kokemattomat silmäsi lentävät vielä selälleen, kun levitän nähtäväksesi silkkikankaan! ja pitsini, jalokiveni ja ranskalaiset hattuni, puhumattakaan rakkauskirjeistä, valokuvista ja muista nuoren kaunottaren ensimmäisen huvikauden voitonmerkeistä.
Sinä kysyt, ajattelenko milloinkaan kotia. Minulla ei todellakaan ole siihen aikaa. Mutta joskus ikävöin sentään raitista puhdasta ilmaa ja tyttömäisiä huveja, joista niin paljon pidin. Kaikki nämä huvitukset, niin hauskoja kuin ne ovatkin, tekevät ihmisen kalpeaksi ja vanhaksi ja kuluneeksi. Tunnen jo itseni hiukan rapistuneeksi.
Olisin sinulle kiitollinen, jos voisit lähettää minulle punaiset posket, kirkkaat silmät ja iloisen mielen, jotka minulla oli kotona ollessani. Koska et kuitenkaan voi tehdä sitä, niin ole hyvä ja lähetä minulle pullollinen kesäkuun sadevettä, sillä kamarineitoni sanoo sen olevan iholle parempaa kuin mitkään muut kaunistuskeinot, ja ihoni alkaa jo turmeltua paljosta valvomisesta.
Oman puutarhamme hedelmät taitaisivat maistua, minulla ei ole näet hiukkaakaan ruokahalua, ja äiti on ihan huolissaan minusta. Ranskalaisen keittiön tuotteilla on mahdotonta elää saamatta vatsakatarria, eikä täällä saa mitään yksinkertaista syödäkseen, kaikessa kun seurataan muotia.