— Tämä on onnetonta: en ehdi enää hankkia tänne uusia tavaroita enkä pane pöydälleni minkälaista romua hyvänsä. Pöytä oli täydellinen, mutta nyt se on piloilla.
— Hän voisi tuoda tavarat takaisin jos pyytäisit, ehdotti muuan tytöistä.
— Kuinka minä tämän sotkun jälkeen voisin pyytää…, aloitti May, mutta ei ehtinyt lopettaa lausettaan, sillä salin toiselta puolen kuului Amyn ystävällinen ääni:
— Sinä saat ne pyytämättäkin jos haluat. Aioin juuri tarjota niitä takaisin, sillä ne sopivat paremmin sinun pöydällesi kuin minun. Ole hyvä ja ota ne ja anna anteeksi, että eilen illalla ajattelemattomasti otin ne pois.
Amy vei tavaransa, nyökkäsi hymyillen ja kiiruhti takaisin, sillä ystävällinen työ oli helpompi suorittaa, jollei tarvinnut ottaa siitä kiitosta.
— Se oli kiltisti tehty! huudahti yksi tytöistä.
Mayn vastausta ei voinut kuulla; mutta eräs tytöistä, jonka mieliala oli käynyt hiukan happameksi mehujen sekoittamisesta, lisäsi ilkeästi naurahtaen:
— Erittäin kiltisti; hän taisi tietää, että ne eivät menisi kaupaksi hänen omalla pöydällään.
Se tuntui katkeralta, sillä kun uhrautuu, toivoo saavansa edes tunnustusta osakseen. Hetkisen Amy katui tekoaan, sillä hänestä näytti ettei hyvä aina saa palkkaansa. Mutta tällä kertaa se sai, sen Amy pian huomasi. Hänen mielensä tuntui keveältä ja hänen taitavat kätensä saivat pöydän hienoksi. Tytöt kohtelivat häntä ystävällisesti, ja välikohtaus näytti ihmeesti puhdistaneen ilman.
Päivä oli pitkä ja raskas Amyn mielestä. Usein hän istui aivan yksin pöytänsä takana, sillä pikku tytöt karkasivat tämän tästä. Harvat viitsivät ostaa kukkia kesäaikaan, ja hänen kukkakimppunsa alkoivat kuihtua ennen iltaa.