— Olet kunnon ihminen, jos lakkaat esitelmöimästä. Saan siitä tarpeekseni viikon varrella, kotiin tultuani haluan pitää hauskaa. Ja huomenna käyttäydyn kyllä hyvin, maksoi mitä maksoi, niin että ystäväni ovat minuun tyytyväisiä.
— Jätän sinut rauhaan, kunhan vain annat tukkasi kasvaa. Vaikka en olekaan nirppanokka, kieltäydyn jyrkästi näyttäytymästä henkilön seurassa, joka on kuin joku nuori ammattilaisnyrkkeilijä, huomautti Jo tosissaan.
— Tämä vaatimaton muoti edistää opiskelua; siksi olemmekin omaksuneet sen, selitti Laurie, jota ei ainakaan voinut moittia turhamaiseksi, koska hän oli vapaaehtoisesti vaihtanut kauniin, kiharan tukkansa neljännestuuman pituiseen sänkeen. — Asiasta toiseen, Jo, tuo pikku Parker taitaa tulla aivan epätoivoiseksi Amyn vuoksi. Hän ei osaa puhuakaan muusta, hän kirjoittelee runoja, huokailee kuutamossa ja esiintyy yleensä sangen epäilyttävällä tavalla. Eikö sinustakin olisi parasta, että hän ajoissa tukahduttaisi tunteensa? jatkoi Laurie hetken kuluttua ison veljen huolehtivaan sävyyn.
— Tietysti; emme halua lähivuosina uusia häitä perheeseen. Hyvänen aika, mitä ihmettä nuo lapset oikein ajattelevat? Jo näytti niin järkyttyneeltä kuin Amy ja pikku Parker olisivat olleet vielä alle kymmenvuotiaita.
— Aika kuluu ihan huomaamatta, neitiseni. Sinä, Jo, olet vielä alaikäinen, mutta seuraava järjestyksessä ja jätät pian meidät suremaan, sanoi Laurie ja pudisti päätään ajatellessaan miten ajat huononivat.
— Älä hätäile; minä en ole sitä lajia, johon rakastutaan. Ei minusta kukaan huoli, ja se onkin onni, sillä jonkun pitää perheessä aina jäädä vanhaksipiiaksi.
— Sinä et anna kenellekään tilaisuutta, sanoi Laurie vilkaisten tyttöön syrjäkarein, samalla kun hänen päivettyneille poskilleen kohosi vähän väriä. — Sinä et milloinkaan paljasta luonteesi hellempiä puolia, ja jos joku sattumalta pääsee kurkistamaan pinnan alle eikä osaa salata, että pitää näkemästään, silloin sinä kaadat kylmää vettä niskaan — ja tulet niin piikikkääksi, ettei sinuun uskalla katsoakaan, saati koskea.
— En pidä sellaisesta. Minulla on sitä paitsi niin kiire, etten jouda vaivaamaan päätäni joutavalla, ja sitten minun mielestäni on hirveätä hajottaa koti. Älä puhu enää tästä asiasta. Megin häät ovat panneet meidän päämme niin pyörälle, että puhumme vain rakkaudesta ja muusta järjettömästä. En tahdo tulla huonolle tuulelle, jutellaan mieluummin muusta, sanoi Jo sen näköisenä, kuin olisi valmis kaatamaan kylmää vettä pienimmästäkin ärsytyksestä.
Mitä Laurie lie mielessään miettinyt, hän kuittasi sen pitkällä vihellyksellä ja lausui julki pelokkaan ennustuksen, kun he erosivat veräjän luona:
— Muista minun sanoneen, Jo, sinä olet seuraava.