"Armollinen kuninkaani käski minun jättää tytön teidän armonne huostaan", vastasi hän kumartaen. "Mikä on hänen tarkoituksensa hänen suhteensa, sitä en ole katsonut sopivaksi kysellä."
Kuningatar luki hänen ajatuksensa hänen varailevista silmistään ja sanoi arvokkaasti:
"Meidän korkea poikapuolemme sanonee itse tarkoituksensa. Tyttö saa jäädä."
Samassa hän teki liikkeen jäähyväisiksi, ja Yrjö katsoi parhaaksi lähteä heti.
Kaarina ei näyttänyt vähääkään välittävän siitä, menikö hän vai jäikö. Hän oli aivan ääneti ihmettelystä ja hämmästyksestä.
Katariina laski kätensä hänen olalleen ja katsoi häntä silmiin.
Kaksi hurskasta, viatonta lapsensilmää kohtasi hänen katseensa, mutta niissä oli niin syvä ilme, että luuli näkevänsä hänen sieluunsa asti, jota ei vielä mikään syntinen ajatus koskaan ollut saastuttanut.
"Tahdotko mielelläsi jäädä tänne?"
"Äitini ja isäni tahtovat sitä!"
"Entä sinä itse?"