Sellaista loistoa ja komeutta hän ei ollut koskaan voinut kuvitellakkaan.
Kuningatar ei voinut irroittaa katsettaan tuosta tavattomasta ihanuudesta.
Yrjö Pietarinpoika oli pitänyt huolta, että tyttö oli saanut uuden ja sopivan puvun.
Hänellä oli ruskea damastihame, jonka päällä oli röijy mustaa silkkiatlassia; jaloissaan oli hänellä pitkät punaiset sukat ja sievät karduaanikengät. Pieni pää oli paljaana.
Kaarina ei luultavasti aavistanutkaan olevansa kaikkien ihailun esineenä.
Maunu oli tullut toisten jäljessä ja pysähtynyt kuningattaren taakse.
Hänkin katseli tyttöä silmiään pois kääntämättä.
"Vedenneitoni!" huudahti hän ihastuneena.
Prinsessat purskahtivat nauramaan. Se veti tytön huomion puoleensa, matta heidän naurunsa ei loukannut häntä eikä saattanut häntä hämilleen.
Prokuraattori nautti heidän ällistyksestään. Hänen vaanivat silmänsä siirtyivät toisesta toiseen. Sitten hän suuntasi katseensa kuningattareen.
"Mikä on asianne?" kysyi tämä.