Mutta hän siirtyi pian toisiin aineisiin. Hienolla tavallaan osasi Katariina tasoittaa kaikki mieltenkuohut. Eerik tuli pian hyvälle tuulelle laskien leikkiä ja nauraen milloin yhden, milloin toisen kanssa.
"Kun kuningatar Elisabet tulee puolisokseni", lausui hän, "tulee hänen luoda yhtä miellyttävä koti kuin tämäkin, ja autuaasti nukkuneen herra isäni tavoin en tahdo koskaan pitää muuta uskottua kuin kuningattareni."
"Ja teidän armonne nöyrin palvelija tyytyy poimimaan niitä muruja, jotka putoavat rikkaan pöydältä", lisäsi Gyllenstjerna kumartaen käsi sydämellä.
"Tarkoitat kai, että siitä aina putoo jokusia suurempiakin paloja", huomautti Eerik hilpeästi.
"Niin, jos pysyy läheisyydessä ja pitää varansa", vastasi liehakoiva hovimies.
Kuningas nauroi ja sitten hän kertoi läsnäoleville aikomastaan matkasta ja niistä varokeinoista, joihin säädyt olivat tuumailleet ryhtyä, jos hän tulisi myöskin Englannin kuninkaaksi.
Ei ole milloinkaan ihmisaivoissa syntynyt kiihkeämpiä toiveita, kuin mitä kuningas Eerikin mielikuvituksessa nyt kummitteli.
Myöhään illalla erottiin. Monien uusien tuumiensa tähden oli Eerik melkein unohtanut Kaarinan; hyvästiä heittäessään hän jätti hänet vielä kerran kuningattaren huostaan ja poistui tahtomatta edes nähdä häntä.
Mutta Maunu ja Elisabet olivat keskustelun aikana hiipineet pois, edellinen saadakseen häiritsemättä ihailla tytön kauneutta, jälkimäinen nauttiakseen hänen teeskentelemättömästä ihmettelystään ja kummastelevista kysymyksistään.
Kaarina ei tiennytkään, uneksiko hän vai oliko valveilla, oliko hänen silmäinsä edessä mielikuvitus vai todellisuusko, niin kummalta hänestä tuntui.