Yhteisenä sukupiirteenä oli Eerikillä ja Juhanalla se, että he molemmat olivat äärettömän arkoja, jonka tähden ei kumpainenkaan rohjennut näyttää, mitä hänellä oli mielessä, vaan molemmat koettivat suloisilla sanoilla ja ystävyyden vakuutuksilla salata ja peitellä vihamielisyyttänsä.
Kustaa Vaasan suurimman huolenpidon esineenä hänen viimeisinä elinvuosinaan oli — Suomi.
Hän oli testamentissaan jakanut vallan poikiensa kesken, koska ei tahtonut panna kaikkea vaaranalaiseksi Eerikin käsiin. Mutta tätä valtaa täytyi suojella, ja mitähän tuo suojeleminen tulikaan maksamaan Ruotsin maalle ja kansalle?
Tulevaisuus näytti uhkaavalta.
Venäjän tsaari Iivana Vasiljevitsh oli helmikuussa 1559 hävittänyt
Liivinmaan autioksi. Kalpaveljesten ritarikunnalla oli siellä kotinsa
ja kontunsa, ja suuressa hädässään he pyysivät apua Puolasta,
Tanskasta ja Ruotsista.
Tähän pyyntöön liittyi alistuminen suojelusvallan alaiseksi, ja
Ruotsin pyrintöinä oli ehkäistä tanskalaisvallan paisumista.
Räävelin kaupunki oli jo 1558 tarjoutunut Kristian Ulille. Estääkseen liittoa syntymästä näiden kesken oli Kustaa kuningas rahalainalla suostunut auttamaan ritarikunnan suurmestaria, saaden mainitun kaupungin pantiksi.
Sodan aiheita esiintyi kuitenkin yhä useampia, ja Kustaa katsoi välttämättömäksi pitää sekä sotajoukkonsa että laivastonsa valmiina.
Tällä välin oli Juhana herttua kuninkaan tietämättä tehnyt sopimuksen suurmestarin kanssa vieläkin uudesta lainasta, jonka pantiksi hänen tuli saada muutamia linnoituksia.
Tässä asiassa Juhana katsoi parhaaksi kääntyä veljensä Eerikin puoleen, ja tämä ilmoitti olevansa taipuvainen auttamaan häntä, "vaikkakin siten saavuttaisi kuninkaan vihan".