Näin olivat pojat liittoutuneet isäänsä vastaan juuri siinä asiassa, joka hänen kuolemansa jälkeen synnytti verivihollisuuden heidän välilleen.
Sillä nyt, kun isää ei enää ollut, kyti kumpaisessakin epäluulo toista vastaan sekä samassa arka ja kurja pelko.
Heti Suomeen tultuansa herttua kirjoitti kuninkaalle muistuttaen häntä hänen lupauksestaan ja vaatien "jonkun osan Liivin maata". Hän puolestaan sitoutui antamaan Räävelin kaupungille apuansa venäläisten hirmuista etenemistä vastaan.
Aiotulla kosimismatkallaan ei Eerik ollut päässyt pitemmälle kuin Skageniin asti; siellä hän joutui ankaran myrskyn ajeltavaksi ja palasi kiireimmän kautta Tukholmaan.
Vastaukseksi Juhanan kirjeeseen hän lähetti heti melkoisen sotavoiman
Klaus Kristerinpoika Hornin johdolla.
Liiviläiset olivat jo ennemmin pyytäneet kuningas Eerikiltä rauhanvälitystä tai rahaa.
Rääveli ja Vironmaa ottivat sentähden heti vastaan ruotsalaisen sotapäällikön ja antautuivat Ruotsin vallan alaisiksi, jonka tähden ne myös saivat kaikki entiset etuoikeutensa vahvistetuiksi.
Tämä tapahtui jo vuonna 1561, ja tästä alkaen Eerik kirjoitti nimekseen "Ruotsin, Gööttein, Vendein sekä niihin kuuluvien kuningas, Liivin ja Räävelin herra".
Tämä turhamainen toimenpide oli ensimäisenä aiheena sadankuudenkymmenenvuotiseen sotaan.
Juhana kiehui harmista; hänen mielipiteensä mukaan oli tämä hänen oikeuksiensa loukkaamista.