Sillävälin oli Kalpaveljesten ritarikunta hajonnut ja sen viimeinen suurmestari Kettler oli jättänyt koko Liivinmaan Puolan ylivallan alaiseksi pidättäen Kuurinmaan läänityksenä itselleen. Mutta liiviläiset, jotka tiesivät, että kuningas Sigismund oli liian voimaton yksin suojelemaan heitä, pyysivät puolestaan apua Ruotsista.
Rauhan rikkominen välttyi ainoastaan siksi, että, vaikka sekä Venäjä että Ruotsi tahtoivat saada haltuunsa Kuurinmaan, kumpainenkin tahtoi mielellään jättää toiselle sodan Puolaa vastaan.
Juhana kirjoitti taas veljelleen neuvoen häntä etukädessä sotaan Venäjää vastaan sekä luovuttamaan Puolalle kaikki, mitä Ruotsilla jo oli omistuksia Liivinmaassa.
Eerik vastasi käskemällä Hornia valloittamaan Pernaun ja
Wittensteinin, mikä myöskin onnistui.
Sitten hän ilmoitti Juhanalle, että Riian arkkiherttuakunta oli antautunut Ruotsin vallan alaiseksi, mutta että puolalaiset siitä huolimatta olivat anastaneet sen maan.
Lopulta kuningas suostui herttuan pyyntöön saada persoonallisesti käydä tapaamassa kuningas Sigismundia itse kosiakseen häneltä hänen sisartansa, prinsessa Katariina Jagellotarta.
Eerik onnitteli häntä sen johdosta, että hänelle täten avautui toiveita Puolan kruunuun, "vaikka", lisäsi hän, "Puolan lähettiläs Tukholmassa on tarjoutunut, kruunun vapaaksi sattuessa, toimimaan siihen suuntaan, että me itse tulisimme Puolan kuninkaaksi, jos me niin tahtoisimme".
Tämä suostumus oli Juhanalle erittäin tervetullut, vaikka hän ilman sitäkin luultavasti olisi toiminut jo ennen tekemänsä suunnitelman mukaan.
Oleskellessaan Suomessa oli Juhana näet jo ennen tehnyt matkan sisä-Puolaan tavatakseen mahdollisesti prinsessan, ja häntä hiveli se huomaavaisuus, jota tämä osoitti hänelle.
Katariina oli tavattoman älykäs ja harvinaisen kaunis nainen.