Nuori ruotsalainen prinssi vaaleine kutreineen ja eloisine sinisilmineen voitti heti hänen mieltymyksensä.
Puolan hovissa oikein kihisemällä kihisi katolilaisia, ja prinsessan rippi-isä kuiskasi hänen korvaansa, miten Jumalalle otollinen työ olisi palauttaa ruhtinas kerettiläisestä harhauskostaan ainoan autuaaksitekevän kirkon äidilliseen helmaan.
Sen tiesi prinsessa itsekin, että suorin tie siihen oli hänen sydämensä valloittaminen.
Hän rakasti, hän tahtoi voittaa hänet; me emme voi vakuuttaa, että se olisi tapahtunut katolisen kirkon tähden.
Juhana oli aivan hurmaantunut hänen ihanuuteensa, ja se huomio, jota prinsessa osoitti hänelle, oli hyvin hänen mieleensä. Mutta vielä täydellisemmin kiintyi hänen sydämensä Katariinaan, kun hän kuuli, että myöskin Venäjän tsaari tavoitteli tätä puolisoksensa.
Tämän merkillisen ja vaikuttavan uutisen kertoi prinsessa itse hänelle.
"Minä olen päätökseni tehnyt", sanoi hän kohottaen kauniit silmänsä, "minä tulen taivaan morsiameksi."
"Älkää ryöstäkö maailmalta sen ihaninta koristetta!" huudahti Juhana vilkkaasti.
"Minulla ei ole muuta mahdollisuutta; veljeni ei voi suojella minua."
"Mutta minä teen sen! Oi, miksi olen nuorempi poika; jos olisin kuningas, niin sanoisin: Katariina, tule puolisokseni, minä rakastan sinua tuhat vertaa enemmän kuin voin sanoin selittää!"