Turhaan hän turvausi rippi-isiinsä; sillä kertaa ei kukaan heistä voinut (tai ei tahtonut) auttaa häntä. Hänen täytyi itse keksiä syyt estelyihinsä.
Ei hän kuitenkaan tahtonut olla epäkohtelias, ja prinssi otettiin vastaan asianmukaisella komeudella.
Herttua Juhanalla oli kaikin puolin viehättävä ja hurmaava käytös; kun hän tahtoi miellyttää, onnistui se melkein aina, ja Wilnan hovi ylisteli häntä aamusta iltaan.
Hän tuli kaikkien naisten suosikiksi, ja hoviherrain täytyi myöntää, että he harvoin olivat nähneet niin ritarillista ryhtiä ja niin miehekästä olemusta kuin prinssi Juhanan.
Entä prinsessa Katariina?
Hän oli seitsemännessä taivaassa ja punehtui kuin ruusu, kun Juhana astui saliin.
Heidän ei ollut niinkään helppoa päästä kahdenkeskiseen keskusteluun, mutta lopulta se onnistui sisaren, prinsessa Annan välityksellä.
Ensimäiset hetket kuluivat jälleennäkemisen ilossa ja onnessa.
Sitten sanoi Juhana, että hänen vakaa päätöksensä ei ollut ainoastaan pyytää Katariinan kättä, vaan myöskin kiirehtiä häitä.
"Mutta hän näyttää sinulle ovea ja erottaa meidät ainaiseksi", valitti Katariina itkien.