"Täytynee kai suostua, kun on niin päteviä syitä", vastasi hän.
Ja niin vietettiin häät lokakuun 4 p:nä 1562 viivyttelemättä ja ilman komeutta; ei ketään vieraita ehditty kutsua, ja ainoastaan harvoja todistajia oli läsnä, mutta nuori pari ei kaivannutkaan mitään, heille näytti toisissaan olevan kylliksi.
Jo hääpäivän jälkeisenä päivänä lähdettiin matkaan, ja Katariina näyttäytyi hyvin tyyneksi ja levolliseksi erotessaan omaisistansa, mikä ihmetytti yhtä paljon heitä kuin hänen puolisoansakin.
"Ethän toki unohda uskoasi?" kuiskasi Anna hänelle. "Minä en unohda mitään", vastasi hän. Kuningas komensi joltisenkin puolalaisen sotajoukon seuraamaan heitä Liivinmaahan; pelättiin, että tsaari suutuksissaan ryöstäisi pois morsiamen.
Tieto naimisesta oli jo ehtinyt Ruotsiin, ja se vastaanotto, joka odotti vastanaineita heidän matkustaessaan läpi Liivinmaan, oli kaikkea muuta kuin ystävällistä. Sen oli Eerik saanut aikaan. Juhana koetti sentähden jouduttaa matkaa, ja joulukuun 4 p:nä he saapuivat Turkuun.
Matkalla oli Katariina sekä osanottavaisuudellaan että viisaudellaan saanut Juhanan aukaisemaan sydämensä; hän luki hänen ajatuksensa kuin avatusta kirjasta, hän tuli tietämään varmuudella monta seikkaa, joista oli kuullut vain huhuja, ja hän huomasi, että vaikutuspiirinsä tuli olemaan paljon avarampi kuin hän oli ajatellutkaan.
"Minä aavistan, että sinusta kerran tulee Ruotsin kuningas", sanoi hän Juhanalle.
"Niin on minusta ennustettukin", vastasi Juhana, "ja se oli myöskin autuaasti nukkuneen isäni toivomus".
"Yhdessä asiassa hän erehtyi", sanoi hän.
"Mitä tarkoitat?"