Huvitteluhalu levisi niin nopeasti ympäristöönkin, että Turun koulupojat panivat kouluhuoneissa toimeen näytelmiä kutsuen niihin vanhempiansa ja holhoojiansa.
Herttua antautui kokonaan huvituksiin, mutta ruhtinatar, tuo aurinko, jonka ympäri kaikki pikkutähdet kiertelivät, huomautti hänelle pian, miten tärkeätä oli voittaa sen kansan suosio, jonka keskuudessa he elivät ja jonka apua he jonakin päivänä ehkä tulivat tarvitsemaan.
"Minä olan varma siitä, että he menevät meidän tähtemme vaikka kuolemaan, jos niin tarvitaan!" huudahti herttua.
"Mutta ethän sinä voi puhutellakkaan heitä heidän omalla kielellään", vastasi Katariina.
"Moni heistä ymmärtää ruotsia."
"Ei neljäsosakaan. Miksi et ole opetellut heidän kieltänsä?"
"Se on vaikeaa."
"Entä sitten. Ajatteleppa, jos ottaisimme sen hovikieleksemme."
"Sinä et ymmärtäisi siitä sanaakaan."
"Aina siitä asti kuin ensi kerran tapasimme kolme vuotta sitten, olen opiskellut sitä."