Senjälkeen seurasi Anna, Hogenskild Bielken puoliso. Tämä oli ystävällinen ja lempeä ja oli usein puhunut köyhien puolesta ankaralle äidilleen, auttaen heitä omilla varoillaankin, minkä voi.
Kun hän nyt ensi kerran naimisensa jälkeen vieraili rakkaassa Hörningsholmassa, vallitsi siellä sekä hänen että Niilo herran tähden suurempi vapaus kuin tavallisesti.
Nuoret saivat estämättä huvitella miten halusivat; kävelymatkoja tehtiin, palloa lyötiin ja rengasta heitettiin, toiset viihtyivät paremmin lehtokujissa käyskennellen tai lehtimajoissa levähdellen, ja kaikilla oli vapaus kuljeskella miten tahtoivat.
Nuori ritari Eerik Stenbock, joka oli seurannut kreivi Brahea, oli vihdoinkin saanut tilaisuuden lähestyä Magdaleena Sturea. "Minun täytyy saada puhua kanssasi kahdenkesken", kuiskasi hän.
"Mahdotonta!" sanoi tyttö kääntyen hänestä pois. "Jos sinä — jos sinä ollenkaan pidät minusta, niin mene alas itäiseen lehtokujaan; kymmenen minuutin kuluttua tapaamme toisemme siellä lehtimajassa; jos et tule, olemme nähneet toisemme viimeisen kerran…" Hän oli poissa.
"Mikä sinua vaivaa, Magdaleena, sinä näytät niin levottomalta?" kysyi joku läsnäolijoista.
"Minä olen istunut koko päivän työni ääressä, ja veri on noussut päähäni. Nyt teen kävelymatkan, se parantaa, sanoo perhelääkärimme."
"Seuraanko ehkä sinua?"
"Älä, äläkä sano mitään, se saattaisi rakkaan äitini levottomaksi…"
Alussa hän kulki hitain askelin, sitten yhä nopeammin, ja tultuaan lehtokujaan hän juoksi minkä jaksoi.