Oliko se loihtimista vai mitä se oli?
Silloin hän huomasi jotakin korkeata, jonka suuri valkea verho peitti. Jos hän voisi päästä piiloon tuon alle, eivät he voisi häntä huomata. Varovaisuutta vain, kun he katsovat toisaalle. Yks, kaks! Nyt se on tehty, ja Jens oli ryöminyt lakanan alle, joka verhosi korkeita puutelineitä ja niiden edessä olevia jotenkin korkeita rappusia.
Täällä oli hän varmassa turvassa, mutta hän ei saanut selvää siitä, mitä miehet tekivät, eikä ymmärtänyt sanaakaan, mitä he puhuivat… Jospa kiipeäisi tikapuita ylös? Sanottu ja tehty! Ylhäällä puutelineillä hän huomasi kaksi reikää, joista aivan parahiksi sopi molemmin silmin katsoa; nyt hän toki käyttäisi silmiäänkin, se oli varma.
Molemmat miehet jatkoivat tähystelyään astrolabioon ja tekivät toisilleen huomautuksiansa milloin ranskaksi, milloin ruotsiksi.
"Minä sanon teille, että taivaan merkit ovat yhtä epäsuotuisat kuin sinäkin yönä, jolloin kuningas syntyi", sanoi vieras, joka oli kuuluisa tähtien selittäjä Dionysius Beureus.
"Jos vaara uhkaa, eikö ole sitten mitään mahdollisuutta estää sitä?" kysyi Simon mestari.
"Jos voisi löytää sen, jonka tähti tällä hetkellä kohtaa kuninkaan tähden, olisi pelastus mahdollinen, mutta minun taitoni ei riitä siihen."
"Joku suuri ja loistava tähtikö?"
"Ei, vaan niin pieni ja vähäpätöinen, ettei taivas eikä maa kärsisi siitä, jos se menisi pirstaleiksi, ja tällä omalla kädelläni minä kernaasti" — hän teki kädellään liikkeen, ikäänkuin olisi tahtonut vääntää niskat joltakin.
Simon mestari laski sormensa nenälleen ja näytti miettivältä. "Kummallista", mutisi hän, "hyvin kummallista, mutta ei suinkaan mahdotonta."