Herrojen jäähyväiset prinsessalle olivat suoritetut, nyt tuli naisten vuoro. Mutta Märta rouva tyttärineen ja vieraineen teki vain syvän kumarruksen liehutellen sitten valkeita käsiliinojaan. Laiva lähti rannasta, eikä kukaan huomannut, miten harmin puna nousi prinsessan poskille; hän oli tahtonut nöyryyttää heidät kaikki, mutta nainen, yhtä viisas kuin hän itsekin, oli voittanut hänet.
Kuningas Eerik viittasi jäähyväisensä, tuuli täytti purjeet, pian olivat laivat näkymättömissä, ja kuninkaallinen käynti, joka alussa oli synnyttänyt niin ylpeitä toiveita, oli kohta jo kuin unelmana.
Myrskyn tavoin oli se käynyt yli Hörningsholman ja saanut paljon häiriöitä aikaan.
Niilo herra käyskenteli useita päiviä synkkänä ja harvapuheisena.
"Ethän katune, että puhuit suusi puhtaaksi?" kysyi äiti. "En, mutta pelkään seurauksia, en itse puolestani, vaan teidän kaikkien tähden."
"Voitko sinä paremmin välttää vaaroja?"
"Hm, soturin kohtalo on melkein ennakolta määrätty."
"Ajatteletko, että annat ampua itsesi kuoliaaksi?"
"Kyllä niin käy rukoilemattakin."
Märta rouva oli muutamia silmänräpäyksiä ääneti. "Ja sinulla on sydäntä sanoa…" Ääni tyrehtyi kurkkuun.