"Olettehan te viisas nainen?"
"Ihmisellä voi olla sydän, vaikka se ei riipu ulkopuolella. Ei sinun tarvitse panna itseäsi maalitauluksi."
"Muut voivat tehdä sen."
"Tarkoitatko ehkä?…" Äiti katsoi levottomasti poikaansa.
"Että jätämme sen asian Herran haltuun."
"Tietysti, mutta joka tapauksessa…"
"Tahdotko sinä sanoa sanasi Hänen neuvonpiteissään?"
Kreivi Svanten huolet olivat toista laatua, mutta silti yhtä vakavia. Kuningas oli jäähyväishetkellä sanonut hänelle, että hänen täytyi olla valmiina matkustamaan Suomeen muutamien viikkojen kuluttua ja ottamaan vastaan kuvernöörin viran Liivinmaassa sekä valvomaan, ettei herttua tehnyt mitään hullutuksia.
Kun hän tunsi kuninkaan epäilevän luonteen ja hyvin tiesi, että Yrjö Pietarinpoika oli hänen salainen vihollisensa, sekä ajatteli, mitä nämä molemmat vaikuttimet yhteisesti saisivat aikaan, pusertui hänen rinnastaan raskaita huokauksia. Hän oli jo muutaman vuoden yli viidenkymmenen sekä luonteeltaan hellä ja tunteellinen; useita kertoja oli hän ottanut osaa taisteluihin sekä maalla että merellä, mutta se oli aina tapahtunut velvollisuudentunteesta eikä sodanhimosta. Hän rakasti rauhallista kotiansa, puolisoansa, poikiansa ja tyttäriänsä sekä maataloustoimia.
Koko Sture-suvussa vallitsi se yhteinen usko, että jos he eivät istuneet peräsimessä, piti heidän kuitenkin olla mukana ohjaamassa.