KOREA ALKU.
Ei koskaan ollut elämä ja liike ollut Upsalassa suurempi kuin 28:ntena kesäkuuta 1561. Koko edellisen yön oli suuria ihmisjoukkoja ajaen, ratsastaen ja käyden kulkenut kaupungin läpi ja asettunut majailemaan jumala ties mihin. Kimpsuineen kampsuineen he vain katosivat pieniin, vähäpätöisiin taloihin, joilla näytti olevan erinomainen kyky ottamaan suojiinsa kuinka monta hyvänsä. Näiden jälkeen tuli toisia joukkoja, miehiä, vaimoja ja lapsia, jotka vuorostaan hävisivät samoihin tai muihin paikkoihin.
Suurempiin taloihin tuli arvokkaampia vieraita hevosineen, palvelijoineen, ja niissä tuli sekamelska ja tungos vielä pahemmaksi, sillä kaikkialla näytti tulleen säännöksi, että jokaisen, joka etsi kattoa päällensä, piti saaman sen. Ne, jotka tahtoivat nukkua, voivat sen tehdä nojautuen toisiinsa; mitään kaatumisen vaaraa ei ollut, siihen ei ollut tilaa.
Ne onnelliset, joilla oli ajoneuvot, jäivät niihin; niissä syötiin mukana tuoduista eväskonteista ja niissä pukeuduttiin lähestyviä juhlamenoja varten.
Mutta kaikkialta kaduilta ja pihoista, asuinhuoneista ja talleista sekä vartavasten pystytetyistä teltoista kuului rupatusta ja naurua, kysymyksiä ja vastauksia, hevosten hirnuntaa, aasien kiljuntaa, koirien vinkumista, voitelemattomien pyörien kitinää, porttien ja ovien pauketta sekä sen ohessa kirouksia Saksan, Hollannin, Itägöötanmaan, Smålannin, Tanskan ja Tukholman kielillä ja murteilla; olipa puolalaisia ja ranskalaisiakin sanoja joukossa, niin että otappa tuosta kaikesta selvää.
Silloin pamahti muutama kumea laukaus.
Tuli hetkiseksi hiljaisuus, sitten huudettiin kuin yhdestä suusta: "Nyt ne tulevat!" ja porteista sekä sivukaduilta tulvaili suuria ihmisjoukkoja; siinä tungettiin ja tyrkittiin, huudettiin ja itkettiin, mutta eteenpäin piti jokaisen pääsemän, vaikka henki olisi ollut kysymyksessä.
Uteliasten joukossa oli nuori huovi vaimoineen; kumpikin talutti lasta kädestä, ja he pyrkivät kaikin voimin eteenpäin.
"Minä pelkään, että he likistävät kuoliaaksi tyttöriepuni", sanoi vaimo hengästyksissään, "kun tunkeilevat niin kauheasti."
"Pidetään häntä välissämme, muuten hänet tallataan", vastasi mies.