"Ei, eikä tulekkaan."
Mutta tämän jälkeen Eerik sai monta ystävyyden osoitusta. Leszinska loi häneen silmäyksiä, jotka saivat veren nousemaan päähän; hän rakasti ensi kertaa, ajatukset kotimatkasta häipyivät pois, ja isänsä kirjettä hän ei saanut.
Ruotsista tuli uhkaavia uutisia. Yrjö Pietarinpoika oli vanginnut ja saattanut syytteeseen useita Juhanan palvelijoita. Kidutuskeinojakin oli käytetty heitä kuulusteltaessa, ja lopulta oli yksi heistä tunnustanut, että "Juhana herttuan tarkoituksena oli syöstä Eerik valtaistuimelta", sen hän oli itse kuullut herttuan suusta.
Sitten saapui tieto, että säädyt olivat kutsutut kokoon ensi päiväksi kesäkuuta.
"Saahan nähdä", huudahti Juhana, "eikö hän ole tehnyt tätä syyttääkseen minua, veljeänsä, kavalluksesta!"
Niin olikin asianlaita. Juhana herttua tuomittiin "valtion kavaltajana menettämään henkensä ja omaisuutensa, ellei kuningas Eerik erityisestä suosiosta ja armosta tahtonut tässä suhteessa armahtaa häntä".
Saman tuomion saivat myöskin hänen Ruotsissa oleskelevat palvelijansa; nämä vietiin Södermalmille ja mestattiin.
Tämä synnytti suurta alakuloisuutta Turussa; tuntuipa melkein kuin kuolemantuomio olisi uhkaavana väikkynyt kaupungin yllä, ja tuskaisina odotettiin mitä seuraisi.
Kauan ei tarvinnutkaan odottaa.
Useita hyvinvarustettuja sotalaivoja saapui satamaan. Niitä seurasi
Hogenskild Bielke rauhanvälittäjänä. Antti Sigfridinpoika Rålamb ja
Jaakko Henrikinpoika Hästesko olivat sotavoiman päällikköinä.