Pyydettiin päästä keskusteluihin herttuan kanssa ja siihen suostuttiin heti.
Juhana oli nähtävästi hätääntynyt, mutta hänen rinnallaan seisoi Katariina ylevänä ja ylpeänä, katsoen kylmästi ja rohkeasti tulijoita silmiin.
Kaninkaan nimessä lupasi herra Hogenskild, että herttua, jos hän vastustamatta antautuu, saa pitää henkensä, mutta joutuu elinkaudekseen vankeuteen.
Herttua kiitti tarjouksesta, mutta vastasi pitävänsä puolustautumisen parempana.
Pitempiin keskusteluihin hän ei ryhtynyt, lyhyesti ja päättävästi hän lähetti luotansa lähettiläät.
Mutta kun kaikki olivat poissa ja hän Katariinan kanssa kahden suuressa linnansalissa, peitti hän kasvonsa käsillään ja puhkesi epätoivoon.
"Nyt olemme pakotetut luottamaan omiin voimiimme; suretko sitä?" kysyi Katariina melkein nuhdellen.
"Oi Katariina, minä en ole niin vahva kuin sinä, ja minusta näyttää toivottomalta se taistelu, johon olemme antautuneet. Kuolema ja perikato ovat tulossa."
"Parempi niinkin kuin pelkurimaisesti väistyä."
"Entä sinun ylpeät unelmasi?"