"Ei, Juhana", huudahti Katariina pontevasti; "sinä et kaadu, minäkin olen tutkinut tähtiä."
"Oletko? Milloin ja missä?"
"Sen saat tietää toisella kertaa! Rohkeutta! Mutta nyt he tulevat saamaan käskyjäsi."
"Menetkö sinä pois?"
"Menen, jotta ei näyttäisi siltä, kuin minä olisin toimiesi määrääjä."
"Hän on oikeassa, tuhat kertaa oikeassa", jupisi Juhana katsoen hänen jälkeensä, "mutta minä olen arka samoin kuin Eerik… meissä on paljon yhtäläisyyttä. Hänkin voi olla urhoollinen, ja minä tahdon näyttää, ettei hän ole minua miehuullisempi! Nyt toimeen, käyköön syteen tai saveen!"
Piiritys alkoi kohta senjälkeen, ja Juhana johti itse puolustusta; hän osoitti siinä suurta urhoollisuutta ja hänen onnistuikin kahdesti pakottaa hyökkääjät vetäytymään takaisin, mutta kolmas rynnäkkö, joka tehtiin kaksi kuukautta ensimäisen jälkeen, oli niin ankara ja äkkiarvaamaton, että kaikki vastustus oli turhaa.
Apuväkeä oli toivottu, mutta sitä ei saapunut ennenkuin se jo oli myöhäistä.
Kuultuaan, että vihollinen oli tunkeutunut linnaan, oli herttua kuin kivettynyt. Hän oli nyt siis julman veljensä vallassa.
Samassa syöksyi Hogenskild Bielke usean herran seuraamana vangitsemaan häntä; heidän joukossaan oli eräs Antti Niilonpoika Sabelfana, joka vastikään oli tullut aateloiduksi. Paljastettu väkipuukko kädessä hän juoksi antamaan herttualle kuoliniskua, mutta Klaus Boye työnsi hänet takaisin pelastaen Juhanan, joka heti antautui.