Ensin he luulivat, että hän oli uneksinut; sitten he tuumailivat keskenään, ettei Simon mestari eikä kukaan muukaan tästälähin voi vietellä heitä satimeen; he ymmärtävät kyllä varoa sitä.

Ingaa halutti kääntyä kohta kotiin, mutta Maunu oli kuullut, että kansalle annettiin ruoka-ateria ilmaiseksi, ja kun kerran oli kulkenut niin pitkän matkan ja nähnyt niin paljon vaivaa, niin pitäisi kai olla mukana siinäkin.

Käsikädessä lähtivätkin siis kaikki neljä kirkolle.

Tänne oli kokoontunut suuria ihmisjoukkoja. Ulkona keskellä katua oli äsken saatu paistetuksi kokonainen härkä ja useita vasikoita, joita nyt täytettiin paistetuilla hanhilla, sorsilla, kanoilla ja muilla linnuilla; näistä oli jätetty päät katkaisematta ja ne sovitettiin niin, että ne pistäytyivät läpi härän ja vasikan nahan. Kun nämä vielä olivat taidokkaasti asetetut vartavasten tehdyille puutelineille, näytti tuo kaikki hyvin kummalliselta.

Tilaisuutta varten oli myös kyhätty suojus, jossa oli suuret uunit, ja niissä oli suuren suuria pannuja täynnä keittoruokaa, sekä silavaa että muuta.

Eräs Maunun kotipaikkalaisista kertoi, että maan alle oli kirkosta asti pantu torvia ja että koko torni oli täynnä viini-, sima- ja oluttynnyreitä. Ne olivat vesijohdon tapaan varustetut hanalaitoksilla; ei tarvinnut muuta kuin vääntää tappia vain, niin sai mitä halusi. Lähellä kirkkoa oli suuri maalattu amme; se joka ei päässyt hanaan käsiksi, sai mennä sinne ja juoda minkä jaksoi.

Aterioiminen ei saanut alkaa, ennenkuin kuninkaallinen majesteetti oli kruunattu, ja se koetteli kovasti kärsivällisyyttä.

Se kiihotti kylläkin ruokahalua ja erittäinkin janoa, kun sai katsella tuota kaikkea, mutta ei maistaa. Päivä oli kuuma, aurinko paahtoi, kieltä kuivi, mutta kuka tässä vettä latkimaan, kun oli tiedossa paljon parempaa.

Aikaisesta aamuhetkestä alkaen tunkeili kansaa näiden laitosten ympärillä; siinä sitä seisoi koko aamupäivän väsyneenä, mutta odottaen. Toisia tuli vielä lisäksikin, verisinä ja vaatteet revittyinä; he olivat tapelleet hopearahoista, joita kuninkaan rahastonhoitaja heitti väkijoukkoon, mennessään kuninkaallisen majesteetin edellä kirkkoon.

Vihdoin pamahtivat kanuunat, tuntui kuin olisi virkistävä tuulenhenkäys puhaltanut yli taajan joukon, joka nälkäisenä ja hikoillen odotti ruokaa; kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, juhlamenot eivät olleet vielä lopussa, vasta kello 6 illalla lähti kulkue kirkosta.