"Maunu herttua sai isäni suostumuksen", sanoi Sofia, "mutta minä olin silloin vain kolmentoistavuotias, ja hän arveli, että minä saisin odottaa häitäni, kunnes olen yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen; jos herttua siksi malttaa, en minä tahdo ottaa kättäni häneltä."
"Entä sinä, Elisabet?"
"Ranskan kuningas ei tahtone mennä naimisiin neljäntoista vuotiaan tytön kanssa, joten minulla on kyllä miettimisaikaa", vastasi hän teeskennellen hilpeyttä, samalla kuin hänen hienot, rakastettavat kasvonsa äkkiä kalpenivat.
Tuli sitten puhe Ceciliasta, ja sisarukset itkivät hänen kohtaloansa.
Badenin maakreivi oli raaka, epäsäädyllinen ihminen, ja jokainen voi kyllä ymmärtää, että Cecilia tulisi onnettomaksi hänen kanssaan.
"Minä en nähnyt isämme raamattua hänen yöpöydällään", sanoi Anna.
Molemmat sisaret loivat tietämättäänkin silmäyksen omille yöpöydilleen ja punastuivat.
Mutta Anna vaihtoi heti keskustelualuetta.
"Minä katselin eilen teidän esilukijaanne", sanoi hän. "Hän on viehättävän näköinen."
"Niin, eikö ole!" huudahti Elisabet vilkkaasti.