Niin yhtäkkiä jätti Eerik silloin leirinsä, että hänen väkensäkin äkkiä säikähtyneenä hajaantui, ja kun päällystö taas sai sen kootuksi, löivät tanskalaiset sen, kun se oli leiriin palaamassa.
Jo sitä ennen oli Eerik valmistuttanut itselleen jonkinlaisen sotaneuvoston mietinnön, jossa muun ohessa mainittiin, että kun Tanskan kuningasta odotetaan suurine sotavoimineen, olisi onnetonta, että kuninkaallinen majesteetti itse olisi saapuvilla, jos täytyisi lähteä pakoon.
Norjaan tehtiin hyökkäys, sittenkuin Jämtlanti ja Härjedal olivat valloitetut.
Knut Haraldinpoika Soop nimitettiin Norjan maaherraksi ja hänelle annettiin määräys ottaa muutamia etevimpiä norjalaisia panttivangeiksi ja lähettää Ruotsiin sekä, sittenkuin norjalaiset olivat vannoneet kuninkaalle uskollisuudenvalan, käyttää oikeutta Ruotsin lain mukaan ja karkoittaa "juuttilaispuolue" maasta.
Mutta Soop joutui pian epäsuosioon, ja hyökkäys Norjaan uskottiin kuninkaan suosikille, ranskalaiselle Claude Collartille.
Tämä valloitti Eerikille melkein koko Trondhjemin hiippakunnan, mutta eli sitten linnassa hyvin irstaasti, antoi ruotsalaisen sotavoiman mennä matkaansa ja joutui sen sotajoukon vangiksi, jonka Tanskan kuningas oli lähettänyt Norjaa puolustamaan.
Tätä kostamaan lähetettiin syksyllä 1564 Matti Törne Norjaan, ja hän hävitti ja poltti siellä Eerikin käskystä neljäkymmentä pitäjää.
Samoin meneteltiin Aggerhusissa.
Hammerin ja Opslon kaupungit poltettiin, ja jokainen, joka teki uskollisuudenvalan Ruotsin kruunulle, sai ostaa turvakirjan päälliköltä Juhana Siggenpojalta.
Moni käyttikin tätä hyväkseen, mutta on itsestään selvää, että uskollisuus oli sen mukaista.