Aluksi näytti Yrjö vaikutusvaltaansa "kuninkaan lautakunnassa".
Kiduttavia kuulusteluja pantiin toimeen ja paljaita ajatuksia luettiin valtiorikoksiksi.
Eräs tallirenki Eskil Pietarinpoika tuomittiin kuolemaan siitä, että hän muutamaan porttiin Norrmalmilla oli maalannut kuninkaallisen majesteetin ja Ruotsin vaakunan kolmine kruunuineen ylösalaisin ja siten loukannut kuninkaallisen majesteetin arvoa ja korkeutta ja kuninkaallista hallitusta.
Kahta kuninkaan henkivartijaa syytettiin siitä, että he olivat panneet kolme keppiä ristiin, minkä kuninkaallinen majesteetti luuli noituudeksi, vaikka he tiesivät, ettei kuningas kärsinyt teillään mitään kuusenhavuja, olkia, lastuja tai muuta, vaan oli semmoisten sirotteleminen kuoleman uhalla kielletty.
Molemmat tuomittiin kuolemaan ja kärsivät rangaistuksensa.
Vuodesta 1562, jolloin lautakunta alotti toimensa, vuoteen 1563 oli se langettanut 57 sellaista tuomiota; niistä koski 32 Juhanan palvelijoita ja ystäviä.
Lokakuuhun 1567, jolloin asiakirjat loppuvat, oli se tuominnut kuolemaan kaikkiaan 232 henkilöä [Geijerin mukaan], harvoja poikkeuksia lukuunottamatta joko valtiorikoksista tai myöskin hairahduksista, joista Ruotsin laki ei määrää kuolemanrangaistusta, mutta kyllä kuningas Eerikin hoviartikkelit tai myöskin hänen mielivaltansa. Eräs senaikuinen kirjailija Sven Olavinpoika sanoo, että oli surkeata nähdä sitä mestaamista ja teilaamista.
Mutta kaikki tiesivät, että joskin kuninkaan käsi oli allekirjoittanut kuolemantuomiot, niin oli kuitenkin Yrjö Pietarinpojan käsivarsi johtanut sitä, ja sentähden hän oli mahtavin ja pelätyin mies valtakunnassa.
Juuri sitä hän tahtoikin ja hieroi tyytyväisenä käsiänsä. Nyt vasta saivat kaikki oppia tuntemaan hänet.
Semmoiseen ihmissieluun kuiskii piru kavalia vehkeitään, ja sentähden saattoi Yrjö Pietarinpoika ehdottaa kuningas Eerikille, että Venäjän tsaaria pitäisi lepyttää tarjoamalla hänelle herttuatar Katariinaa, Juhana herttuan puolisoa; se kyllä torjuisi sodan ja vainon sekä Liivinmaasta että Suomesta.