"Sitten haluaa ja käskee armollinen herramme teidän ylhäisyyttänne kiskomaan sakkoja niistä Länsigöötanmaan kihlakunnista, jotka ovat laiminlyöneet päivätyövelvollisuutensa Varbergin linnalle, ja jos he eivät tahdo sakkoja maksaa, poltettakoon heidän kylänsä ja hävitettäköön heidän maansa."
"Se olisi tunkeutumista teidän ammattiinne, herra Yrjö
Pietarinpoika", vastasi Niilo Sture tukahutetulla harmilla.
Mutta tuo konna ei ollut huomaavinaan pistosta.
"Jos kuninkaani niin käskee", vastasi hän hyvin teeskennellyllä nöyryydellä.
Kuningas piti kätensä kasvojensa edessä. Hetkisen kuluttua hän sanoi:
"Sukulaiseni, herra Niilo Sture matkustaa Bohusiin auttamaan Boijea.
Sinä, Yrjö, saat antaa toimesi jollekin toiselle."
"Tuo konna!" tuumi Niilo Sture itsekseen; "mutta minä täytän velvollisuuteni ja kärsin."
Hän tahtoi rikkomatta pitää isälleen antamansa lupauksen, ettei koskaan minkäänlaisissa suhteissa ole täyttämättä alamaisvelvollisuuksiansa.
Sture-nimi oli tahraton, ja sellaisena se tuli pysymäänkin, mikäli hänestä riippui.
Alakuloisena hän matkusti Bohusiin. Synkät ja kolkot aavistukset täyttivät hänen sielunsa; hän oli täysin vakuutettu siitä, että hänen tekojansa seliteltäisiin väärin, olkootpa ne tehdyt kuinka isänmaallisessa tarkoituksessa ja kunniallisesti tahansa, ja hän päätti sentähden pysyttäytyä niin puolueettomana kuin suinkin.