"Luuletteko, isä rakas, että joku vaara uhkasi meitä?"
"Ei voi ennakolta aavistaa, minkä kohtalon alaiseksi luostarissa joutuu. Se tapaus, joka eilen johdatti meidät sinne, osoittaa, että siellä tehdään paljon pimeyden töitä."
Pimeää yötä seurasi kirkas ja loistava aamu; lintujen viserrys ja loikkien tuoksu täyttivät metsän, ja matkustajamme nauttivat siitä täysin sydämin.
Vesi kimalteli heitä vastaan heidän lähestyessään kahlaamoa.
"Olen arvellut", sanoi Didrik, "että liehuilevat valot eilen illalla saivat alkunsa pienistä kiiltomadoista, joita meidänkin maassamme on suomailla."
"Niin uskon minäkin, mutta mistä luulet sen johtuvan, että ne levittivät valoansa juuri silloin, kun sitä paraiten tarvitsimme?" kysyi piispa.
"Jumalan sallimuksesta."
"Aivan niin. Jospa vain kiinnittäisimme huomiotamme siihen, niin huomaisimmepa useinkin, mitenkä hänen kätensä varjelee meitä kuolevaisia."
"Minä koetan pitää silmäni auki, isä rakas; mutta miten ovat torventörähdykset ja hevoskavioiden kopina selitettävissä?"
"Otaksun murhaajan joko herättääkseen huomiota luostarissa tai myöskin ilmoittaakseen munkille läsnäolonsa puhaltaneen torveen. Kavionkapsetta en voi selittää, mutta täytyy silläkin olla joku luonnollinen syynsä, sillä sitä en voi uskoa, että yliluonnollisia voimia olisi pantu liikkeeseen vain meitä säikyttämään."