Joka puolella oli tiheä metsä, ja hevonen asteli pitkin kapeata polkua; vaunut olivat joka silmänräpäys kaatumaisillaan.
"Sinä olet ajanut harhaan!" huusi Ingel hypäten vaunuista. Ajuri raapi päätänsä.
"Lienee parasta, että koetamme jalan päästä oikealle tielle", sanoi piispa astuen alas hänkin.
Nyt oli vain kysymys siitä, mihin päin lähteä. Mestari Ingel arveli, että he polkua seuraten voisivat kylläkin päästä perille.
Mutta piispa tarkasteli aurinkoa ja päätti siitä, että he olivat tulleet lännestä päin, jonka vuoksi hän arveli, että heidän pitäisi palata samaa tietä, jota olivat tulleetkin.
"Te olettekin semmoisissa asioissa kokeneempi kuin minä", vastasi Ingel nauraen; "mutta nyt täytyy meidän ensin saada jotakin syödäksemme, minulla on ruokaa mukanani."
Maukas päivällinen katettiin ruohikkoon, ja matkustajat söivät hyvällä ruokahalulla.
Sitten lähdettiin matkaan; keskustelu jatkui herkeämättä, he olivat nyt syventyneet kalvinilaisiin väitelmiin, eikä piispa huomannut, että alkoi hämärtää, ennenkuin oli tultu metsästä ja saavuttu tavalliselle tielle.
"Vihdoinkin!" sanoi hän huoaten helpotuksesta. "Missä ovat nyt vaunut?"
Mutta nämä samoin kuin ajurikin olivat hävinneet jäljettömiin.