"Luultavasti", sanoi Ingel, "on hän löytänyt oikotien metsän läpi.
Ehkäpä käännymme takaisin…"
"Ei, kiitoksia", vastasi piispa, "hänen ei ole vaikeampi osata oikeaan kuin meidänkään; minä olen sitä mieltä, että jatkamme matkaa. Jonkun ihmisasunnon tapaamme kai ennemmin tai myöhemmin."
Keskustelu oli tauonnut, ja retkeilijämme astuivat rivakasti eteenpäin.
"Tuolla on kaupunki, sieltä näkyy tulia."
"Niinpä tosiaankin; meidän tulee pyrkiä vasemmalle."
"Suoraanhan me ajoimme lähtiessämme."
"Niin kyllä, mutta isoportti suljetaan yöksi. Meidän täytyy pyrkiä sisään pikkuportista."
Laurentius ei vielä epäillyt mitään; hän mukautui sentähden seuralaisensa tahtoon.
Oli jo aivan pimeä, ja portinvartija tuli pieni lyhty kädessään; laskiessaan heidät sisään mutisi hän jotakin heidän myöhäisestä tulostaan.
Eräs aivan nuori mies tuli heti heidän jäljessään portista sisään, mutta hän näytti olevan tuttu vartijalle, koska pääsi sisään muistutuksitta.