"Nyt saatte opastaa, minä en löydä", sanoi piispa.
"Totta puhuakseni en ole varma minäkään, mutta tuolta, suoraan edestä, häämöttää valoa. Se on luultavasti ravintola."
Sinne he ohjasivat kulkunsa, kolkuttivat ja pääsivät heti sisään.
"Ei, ei se ole, tämä", sanoi piispa ja kääntyi mennäkseen pois.
"Voihan se olla samantekevä, olemmehan molemmat väsyksissä ja kaipaamme lepoa", vastasi Ingel.
"Poikani odottaa ja on levoton minun tähteni."
"Voimmehan lähettää heti sanan hänelle."
"No niin, minä kirjoitan muutaman sanan."
Heille tarjottiin kelpo ateria ja oivallista viiniä, jonka jälkeen piispa vietiin kauniiseen huoneeseen, missä mukavasti levitetty vuode oli häntä odottamassa, ja niin oli hän uupunut, että heti heittäytyi siihen ja nukkui sikeästi.
"Ei, ei se ole tämä", oli piispa sanonut.