Nuuskijoita lähetettiin urkkimaan mitä puhuttiin sekä hienommissa piireissä että kapakoissa.
Helmikuun 4 p:nä 1567 tuomitsi kuninkaan lautakunta erään kreivi Svante Sturen palvelijan kuolemaan sentähden, että hänellä oli ollut pyssy kädessään, kun kohtasi kuninkaan kadulla.
Huhuja liikkui jos jonkinlaisia. Kauhu levisi kansan keskuuteen; kuiskailtiin kidutuskuulusteluista ja useista yöllisistä mestauksista.
Vuosi 1567 oli alkanut.
Kuningas Eerik itse sanoo päiväkirjassaan sitä elämänsä onnettomimmaksi vuodeksi.
Kaarle herttua oli nyt kahdeksannellatoista ikävuodellaan, reipas nuorukainen, jolla oli taipumusta olla oma herransa.
Täydellä oikeudella hän pyysi saada vastaanottaa herttuakuntansa.
Kuningas vastaili kierrellen ja ehdotteli, että hän suostuisi ottamaan jonkun toisen maakunnan; mutta kun nuori ruhtinas ei ollut tyytyväinen siihen, vaan vetosi perintösopimukseen ja heidän isänsä testamenttiin, sanoi kuningas tahtovansa järjestää kaikki parhaan mukaan, kun vain saisi vähän miettimisaikaa.
Herttua vaikeni ja poistui tyytymättömänä, mutta vakaasti päättäen viimeiseen asti vaatia oikeuksiansa.
Juuri siinä tahtoi Eerik vastustaa häntä, mutta kaikella on aikansa, ja nyt oli ennen kaikkea käytävä käsiksi kapinoitsijoihin.