"Minä toivon", sanoi Niilo, "että Lothringista tuomani tiedot antavat kuninkaan ajatuksille toisen suunnan. Prinsessa Renata on todellakin morsian, jota kannattaa tavoitella."
Kun he vähän myöhemmin istuutuivat pöytään, huomautti Niilo herra, että perhe oli huomattavasti vähälukuisempi kuin hänen edellisellä kerralla vieraillessaan piispan luona.
Huoneeseen tuli haudanhiljaisuus, ja hän hämmästyi nähdessään vain kalpeita kasvoja ja kyyneltyneitä, maahan luotuja katseita.
"Herra antoi, Herra otti", sanoi Laurentius, "kiitetty olkoon Herran nimi!"
"Teillä oli neljä poikaa."
"He kuolivat kaikki… ruttoon!"
Keskustelu ei tämän jälkeen enää ottanut oikein päästäkseen vauhtiinsa; mutta Niilo sanoi sitten piispalle:
"Toivoisin, että hän olisi mennyt edelläni."
"Kukin sortuu tai seisoo omana herranaan", vastasi piispa.
Oli sovittu siitä, että herrat vasta myöhemmin illalla menisivät kuninkaan luo, silloin arveltiin hänen olevan paraimmalla tuulellaan.