Hän laski kiireesti kokouksen hajalle ja riensi nopeasti pois.
* * * * *
Me emme voi kuvailla mielessämme, että Märta rouva olisi tyynesti kestänyt kaiken tämän.
Vangittu naarasleijona, jonka penikat on ryöstetty, raivoaa hurjana; mutta kun se on raadellut itsensä voimatta vapautua kahleistaan, vaipuu se tylsään epätoivoon alistuen julmien vartijainsa alaiseksi.
Ihminen ei tee niin, ei varsinkaan nainen, äiti. Hetkiseksi hän ehkä lannistuu, mutta pelastuksen toivo ei jätä häntä koskaan; niin kauan kuin elämää on, on myös toivoa.
Nyt oli vain kysymys siitä, kenen eteen polvistuisi, ketä rukoilisi, keltä polvillaan kerjäten pyytäisi apua.
Leskikuningatar, hänen oman sisarensa tytär, niin, jospa hän vain voisi jotakin, kyllä hän auttaisi.
Antamalla palkkioksi kallisarvoisen sormuksen sai hän toimitetuksi kirjeen hänelle.
"Minä olen turhaan maannut hänen ovellaan ja pyytänyt päästä sisälle… Ainoa, joka jotakin voi, on Kaarina Maununtytär", kuului vastaus.
Jalkavaimo! Hänkö, jolle hän monta vuotta sitten oli antanut korvapuustin… pitäisikö hänen nyt nöyrtyä tämän halpasukuisen, halveksittavan naikkosen edessä?