Näihin yhtyi nyt myöskin Märta rouva; ja hän toi tullessaan hyviä uutisia.
Kuningas ei enää tahtonut olla tekemisissä säätyjen kanssa; Yrjö Pietarinpoika ja Dionysius Beureus saivat sopia asiat niiden kanssa, miten paraiten taisivat.
Sydän täynnä raivoa huomasi Yrjö, että Kaarina oli tempaamaisillaan voiton hänen kädestään.
Sovinto Sturein kanssa toisi mukanaan hänen perikatonsa. Se ei voinut, se ei saanut tapahtua.
Hän ryhtyi pitkään neuvotteluun papillisen ystävänsä Pietari
Kaarlenpojan kanssa.
Seuraavana päivänä tuli kuninkaan luo eräs niistä, jotka olivat olleet mukana lothringilaisessa lähetystössä.
Tämä kertoi, että paluumatkaa oli tehty Stralsundin kautta, jossa sotivain valtain — paitsi Ruotsin — lähettiläät sattuivat olemaan koolla keisarin välityksellä keskustellakseen rauhanteosta pohjoisten valtain kesken.
Eerikin epäluulot leimahtivat taas ilmituleen. Aivan varmaan oli Niilo herra ollut mukana kuninkaan tietämättä ja salaisissa tarkoituksissa.
Sillä välin teki Yrjö Pietarinpoika kaikki voitavansa saadakseen lahjotuksi sekä säädyt kokonaisuudessaan että niiden yksityiset jäsenet.
Hän sanoi tietävänsä, että oli tekeillä salajuonia. Kirjeet, joita heille oli lähetetty, olivat muka selvänä osoituksena salaliittolaisten sotahankkeista; nyt oli kysymyksessä estää sisällinen sota syttymästä.