Ettei aateli ollut tyytyväinen nykyisiin olosuhteisiin, oli hyvin luultavaa. Olipa siis hyvin otaksuttavaa, että syytöksissä oli perää.
Mutta pelkkien luulojen nojalla ei mikään tuomio ole täysin oikeudenmukainen, eivätkä mitkään asiakirjat ole jättäneet meille selvitystä siitä, mitä keinoja Yrjö Pietarinpoika käytti lahjoakseen maan uskottuja miehiä.
Kaikkina aikoina ovat ehkä kunnia ja omatunto olleet vähäarvoisia, kun politiikka on kysymyksessä, ja ostamaan puolelleen suurimman osan koko valtiopäivämiehistöä tarvitaan toisinaan ainoastaan joku Yrjö Pietarinpoika, jota ominaisuuksiensa tähden selän takana halveksitaan, mutta jonka yhteiskunnallinen asema on semmoinen, että häneltä voi toivoa itselleen vastaavia palveluksia.
Sitäpaitsi oli kuningas sairaana. Yrjö tiesi, että hänellä oli oikeus puolellaan, myöskin siihen olisi kiinnitettävä huomiota.
Ollakseen kuningas Eerikille mieliksi tuomitsivatkin siis säädyt 1567 syytetyt yleensä kunniapattoisiksi kavaltajiksi.
Tämä ei kyllä estänyt heitä kaksi vuotta myöhemmin, 1569, kun Eerik oli syösty valtaistuimelta, kumoamasta tuomiota tehdäkseen Juhanalle mieliksi.
He puolustelivat silloin tekoaan sillä, että olivat olleet pakotetut kirjoittamaan tuomion alle, saamatta edes itse lukea tai kuulla luettavan sitä.
Millainen herra, sellainen palvelija. Arkkipiispa Laurentius Pietarinpojan johtamat papit kieltäytyivät allekirjoittamasta. He vastasivat, että he kyllä olivat kuulleet asian esitettävän, mutta ettei tuomion langettaminen kuulunut heille. He toivoivat, että kuninkaan korkeimmat tuomarit menettelisivät tässä velvollisuutensa mukaan kunniallisina, kristillisinä, oikeutta harrastavina, jotta kerran voisivat vastata siitä Jumalan edessä. Vastalauseen paneminen kävi siis laatuun. Suuressa levottomuudessa ja tuskassa oli kuningas yöt-päivät. Toisinaan hän lupasi Kaarinalle, ettei vangituille tehdä mitään pahaa; kehottipa häntä lähettämään sanankin Märta rouvalle ja kuninkaan nimessä vakuuttamaan hänelle, että "vangitut eivät tule kärsimään mitään vahinkoa henkensä eikä kunniansa puolesta".
Kello 7 aamulla toukokuun 24 p:nä Märta rouva sai toistamiseen tämän lohdullisen vakuutuksen ja tällä kertaa Kaarinan omilta huulilta. Kiivas ja ankara rouvamme heltyi kyyneliin. Rakkaus voitti hänen pöyhkeän mielensä; hän oli vain puoliso ja äiti, nöyrän kiitollinen nainen, joka kumarteli syvään alhaiselle Kaarina Maununtyttärelle. Hän ei enää nähnyt hänessä kuninkaan jalkavaimoa, vaan sen, joka antoi hänelle takaisin enemmän kuin hänen elämänsä, antoi hänelle kaikki, mitä hänellä oli kallista maailmassa.
Syleilyin ja ystävyyslupauksin Kaarina erosi hänestä. Märta rouva tahtoi pitää huolta siitä, että kreivi Svante tänään saisi mieliruokiansa, se näet oli heidän kesken sovittu merkki siitä, että oli olemassa toiveita pikaisesta vapaaksipääsemisestä. Ja nythän oli varmaa, että se pian tuli tapahtumaan; hänen kauttansa saavat muutkin rouvat tietää, mikä suuri ilo heitä odotti. Mitä merkitsi säätyjen tuomio, kun heillä oli kuninkaan hyvä lupaus!