"Luuletko, että hän oli peloissaan?"
"Mahdollista kyllä; hänellä on suuri perhe."
Samana päivänä he palasivat Upsalaan.
Mutta mitä lähemmäksi he tulivat, sitä levottomammaksi kuningas kävi. Hän puhkesi kiivaisiin itsesoimauksiin ja arveli koko kaupungin olevan kapinassa.
Nyt oli Kaarinakin voimaton; kuningas ei enää tahtonut kuulla häntä, itki vain ja valitti.
Hänen saapuessaan linnaan otti arkkipiispa hänet vastaan sanoen:
"Herra kuningas!"
"Ei, ei!" huudahti hän, "en minä ole kuningas! Se on Niilo Sture, joka on valtionhoitaja." Hänet vietiin omiin huoneisiinsa.
Tukholmaan saapui kummallisia huhuja, ja leskikuningatar matkusti heti Upsalaan; mutta Eerik ei tahtonut nähdä häntä eikä puhua hänen kanssaan.
Sekasorto oli mahdollisimman suuri. Muutamat matkustivat valtiopäiville, toiset pois; mitään hallitusta ei ollut, eikä kukaan tiennyt kenen puoleen kääntyä.
Kuningas sanoi tahtovansa lähteä Svartsjöhön. Mutta ei hän siellä monta päivää viihtynyt; jo kesäkuun 3:ntena hän palasi Tukholmaan.