"Varokaa, älkää tulko lähelle!" sanoi vanhus ojentaen sähisevän kissansa häntä kohden.
"Lemmon kujeita!" kirkui taas Anna. "Minä en tunnusta mitään."
Silloin tohtori astui esiin ja aukaisi pikarin pohjan ottaen esiin paperin, jonka antoi tuomareille.
Nämä lukivat: "Pietarinpojan vaimo Anna on luvannut jättää tämän
Kaarina Maunun tyttärelle muistoksi hänen kuolemaan asti uskolliselta
Maksimilianiltaan, vänrikiltä."
Kuningas hypähti tuoliltaan ja tempasi paperin käteensä; hänkin tahtoi lukea sen.
Suu puoleksi auki, pelon ja kauhun valtaamana Anna tuijotti eteensä.
"Kavalia lemmon juonia", jupisi hän.
"Pyövelin käsiin!" huusivat tuomarit.
"Roviolle!" ärjyi kuningas.
Silloin avautuivat verhot ja Kaarina kiiruhti esiin reippaasti ja päättävästi, eikä kainosti ja arastelevasti niinkuin tavallisesti.
"Säästä hänen henkensä", rukoili hän kädet ristissä. "Kun kiitän Jumalaa siitä, että olen päässyt vapaaksi väärästä syytöksestä, älä salli sen ajatuksen katkeroittaa iloani, että toinen kärsii kuolemanrangaistuksen minun tähteni."