"Saammepa nähdä", jupisi Kaarle.
Seuraavana päivänä jotenkin aikaisin aamulla Lemnius ilmoitti heille, että kuningas oli tavattoman reipas ja hyvällä tuulella.
"Onko rouva sisässä?"
"On, teidän armonne, sekä hän että lapsi."
"Tietääkö hän tulostamme?"
"Ei, ja parempi onkin, ettei hän tiedä."
"Vai niin. Me seuraamme teitä."
"Minä ilmoitan teidän armonne."
Kaunis näky kohtasi heitä heidän astuessaan kuninkaan huoneeseen. Suuri valkea räiskyi uunissa, ja matolla uunin edessä makasi pieni tyttö leikkien koiran kanssa. Kaarina istui tuolilla, ja Eerik seisoi telineittensä ääressä maalaamassa hänen kuvaansa.
"Tulettepa onnelliseen aikaan", huusi hän heille vastaan. "Katsohan, onko suu onnistunut… älä liikahda, Kaarina… Tule tänne, Kaarle!"