Kaarle herttua matkusti Svartsjöstä suoraan Gripsholmaan.
* * * * *
Gripsholmassa oli Katariina Jagellotar synnyttänyt esikoisensa, joka kasteessa oli saanut nimen Sigismund, hänen veljensä, Puolan kuninkaan mukaan.
Puolisojen viettämä yksinäinen elämä, jota ainoastaan tulevan suuruuden unelmat kiihottivat, oli hermostuttanut Juhana herttuaa ja tehnyt hänet epäluuloiseksi, jommoisena hän sitten pysyi koko ikänsä.
Katariina sitävastoin oli entisellään; innokkaammin vain kuin ennen hän antautui uskonnollisiin hartausharjoituksiinsa vetäen vähitellen Juhanankin niihin. Se salaperäisyys, johon katolinen oppi kietoutuu, sopi oivallisesti Juhanan mielentilaan, erittäinkin kun sen sallima salakähmäisyys oli hänessä itsessään luonteenomainen piirre. Hän oli valmis nöyrtymään kuinka syvälle tahansa Eerikin edessä voidakseen sitten jännitetyn jousen tavoin antaa sitä tarmokkaamman iskun, kun taas tunsi itsensä vapaaksi.
Katariinaan oli juurtunut mitä kiihkein vastenmielisyys tätä tuntematonta sukulaista kohtaan, joka oli saattanut niin synkkää varjoa hänen nuoreen avio-onneensa. Olipa toinenkin syy, jonka tähden hän vihasi Eerikkiä ja oli sielussaan vannonut, ettei koskaan anna hänelle anteeksi.
Venäjän tsaari, joka häntä kosiessaan oli niin häpeällisesti tullut syrjäytetyksi, oli ryhtynyt keskusteluihin kuningas Eerikin kanssa Katariinan luovuttamisesta hänelle. Hän oli pannut sen yhdeksi rauhanehdoksi, ja kuningas, jonka olisi luullut inholla hylkäävän tuollaisen kataluuden, olikin käynyt neuvottelemaan asiasta. Katariina tiesi varmaan, että Niilo Gyllenstjerna kuninkaan valtuuttamana oli luvannut hänet tsaarille. Tsaarin lähettiläät saattoivat tulla milloin tahansa, hänet temmattaisiin miehensä ja lapsensa luota ja hän saisi seurata heitä. Petollinen kuningas oli sanonut tahtovansa tehdä mitä kristillistä ja soveliasta oli, pysyäkseen naapurien kanssa hyvissä väleissä. Eikö hänen tullut vihata sellaista kuningasta? Tietysti, kuolemaan asti. Mutta hän tahtoi juonitella ja harjoittaa petosta; hänen uskontonsa myönsi sen, ja se oli välttämätöntä hänen ja hänen miehensä pelastukseksi.
Että vapautuksen hetki oli lähellä, siitä ei ollut epäilystäkään, ja he puhuivat alati siitä, kuinka viisaasti sen käyttäisivät.
Kuitenkin oli Kaarle herttuan tulo suuri yllätys.
Aluksi he eivät tienneet, ennustiko hänen tulonsa jotakin vielä pahempaa kuin mitä siihen asti oli ollut, mutta kun hän sanoi heidän vapauttamisensa olevan kysymyksessä, nousi ilo ylimmilleen. Juhana oli heti valmis allekirjoittamaan kaikki kuninkaan vaatimukset; hän ei kiinnittänyt huomiota edes vallanperimykseen.