"Onko hän todellakin niin kaunis?" kysyi Juhana huvitettuna.
"Hän on rikkatunkiosta löydetty helmi", vastasi Kaarle.
"Sentähden hän paraiten miellyttääkin", tuumi Katariina, silmät liekehtivinä. "Lika, joka on tarttunut siihen, tekee sen viehättäväksi."
"Älkäämme olko huomaavinamme sitä; ajatelkaamme vain mitä hyötyä meillä on hänestä. Osoittaa hyvää sydäntä, että hän on suopea meille."
"Tai myöskin kavaluutta ja omia pyyteitä."
Jotenkin ärtyisästi sanoi Kaarle, että kauneutta oli tavattavana kaikissa kansankerroksissa ja että se kaikkialla oli vaikuttavana.
Juhana herttua iski merkitsevän silmäyksen puolisoonsa, ja tämä muutti heti suuntaa myöntäen, että heidän oli viisainta tukahuttaa kaikki yksityiset tunteet ja mielihalut sekä mukautua oleviin oloihin.
Oli välttämätöntä, että he saivat tavata kuninkaan. Pitäisiköhän herttuan matkustaa Svartsjöhön?
Täytyi saada tietää Eerikin tahtokin tässä asiassa. Kaarle tuumi, että sopimus oli tehtävä niin juhlalliseksi kuin mahdollista. Siten se tulisi sitovammaksi, arveli hän.
Kaikki olivat yksimielisiä siitä, ettei kukaan voinut järjestää asioita paremmin kuin leskikuningatar; hänen neuvoaan piti siis ennen kaikkea kysyttämän.