Sitten tulivat herttuat Kaarle ja Maunu ja senjälkeen heidän gripsholmalainen vartijakuntansa.
Äänettöminä kaikki asettuivat paikoilleen veneeseen. Matkallakaan ei syntynyt mitään keskustelua; jokaisella oli tarpeeksi ajattelemista.
Mutta kun he lähenivät Svartsjötä, jonka laiturille oli kokoontunut paljon väkeä, osoitteli Juhana heitä puolisollensa toista toisen perästä.
"Tuo on kuningas, joka noin levottomana liikkuu puolelta toiselle. Tuolla oikealla on leskikuningatar ja hänen vieressään Elisabet: tuolla, kauimpana oikealla Sofia, ja hänen vieressään Maunu, Saksin herttua. Mutta kuka on tuolla vasemmalla, tuo, joka on muita pitempi? Kuningas puhuu nyt hänen kanssaan."
"Se on jalkavaimo, etkö ymmärrä", kuiskasi Katariina.
"Mutta kautta partani, kaunis hän on."
"Kaunis kuin synti."
"Ajattelehan, Katariina!"
"Älä pelkää, minä taidan osani."
Vene laski rantaan, ja Juhana ojensi kätensä puolisolleen noustakseen maihin.